Ortotopologian perusteet

Tuntuuko sinusta koskaan että kukaan ei ymmärrä sinua? Varmasti, ainakin teini-ikäisenä tuntui. Entä joudutko koskaan keskusteluun jossa heti ensimmäisten lauseiden jälkeen putoat kärryiltä ja jäät suu auki katsomaan kun toinen osapuoli paasaa jäniksen kokoinen vaahtopallo suupielessään jostain jota et ymmärrä, vaikka yhdessätuumin vasta hetki sitten aloititte jutustelun teille molemmille ehkä tärkeästäkin aiheesta.

Koska meitä ei teininä ymmärretty, nyt vanhemmiten meidän pitää kostoksi ymmärtää kaikki. Kaikki mitä emme heti ymmärrä, pitää meille selittää. Uudelleen ja uudelleen kunnes sen ymmärrämme. Emme voi suvaita sitä että kaikesta ei löydy ”sitä jujua”, jotain ymmärrettävää pohjaa jonka päälle se on rakennettu. Erityisen rasittavaksi tämän paluun lapsuuden kyselyikään tekee se, että se ei päde niihin asioihin jotka miellyttävät meitä suuresti. Suudelman jälkeen ei kysytä miksi tuo oli niin ihanaa, historiallisten kaupunkien kapeita katuja mittaillessa ei vaadita selitystä sille miksi tämä on tehty tällaiseksi. Jos perhonen laskeutuu olkapäällesi, et tenttaa siltä miksi tuon teit.

Mutta kaikki erikoinen tai muuten omaan makuumme sopimaton... Otetaan nyt vaikka Merikeskus Vellamo (tiedän, ei mitenkään ajankohtainen esimerkki, mutta verrattoman sopiva muutoin, odottakaapa vain). Koska rakennus ei itse voi määritellä itseään, joku on kysynyt miksi se on tuollainen. ”...rakennuksen hahmon lähtökohtana oli mielikuva meren liikkeestä ja julkisivujen ulkonäkö pohjautui ajatukseen merenpinnan kimalluksesta” kuuluu virallinen selitys. Höpöhöpö. Olen katsellut merta rannalta, laiturilta, purje- ja moottoriveneestä, laivalta, lentokoneesta ja satelliittikuvasta. Olen nähnyt sen alta ja päältä, kaikkina vuoden ja vuorokauden aikoina, valveilla ja unissa, eikä se koskaan ole ollut tuon näköinen, edes mielikuvana.

Joku kysyi, ja jonkun oli pakko selittää. Vain harvoilla meistä on pokeria sanoa ”siitä nyt vain tuli tuollainen”. Kaikelle ei aina ole selitystä ja kaikissa ammattikunnissa löytyy aina niitä, jotka ovat valmiita selittämään mitä vain. Tilaisuus tekee varkaan. Oman taiteen-, tai oikeastaan tieteenlajinsa selittämisestä teki äskettäin kansien väliin asti päätynyt Aapo Heikkilä, maailman ainoa Ortotopologian dosentti. Hänellä oli niin kova tarve selittää, että selittämään päästäkseen hän kehitti aivan oman tieteenalan.

Arkkitehtuuri on hyvin usein inspiraatioon ja oivallukseen perustuvaa. Aina ei sen luoja itsekään tiedä miksi lopputulos on sellainen kuin se on. Arkkitehtuurin selittämisessä liikutaan samoilla vesillä ortotopologian kanssa: yhtä hyvin kuin totta, kaikki tai mikä vain voi olla valetakin. Voit siis aivan hyvin pitää tai olla pitämättä jostain arkkitehtonisesta luomuksesta vaikket sitä ymmärtäisikään. Ole hyvä ja anteeksi.

Lopuksi kerron ilman ammattisanastollista kikkailua ja korkealentoista maalailua vastauksen maallikkoarkkitehtoniseen peruskysymykseen jota usein tarjotaan keskustelunaloitukseksi koulutukseni paljastuttua: ”Miksi uudet talot ovat niin rumia ja vanhat kauniita?” Niin. Tosiaan. Miksi ihmeessä? Ensinnäkin siksi että ennenkin tehtiin paljon rumia taloja, mutta ne kävivät niin pahasti entisten ihmisten silmiin että ne purettiin pois: vertailu on epäreilu koska se tehdään vanhoista kauneimpien ja kaikkien uusien talojen välillä. Toiseksi, eivät kaikki nykyisistä taloista rumia ole. Kysymys esittää väitteen joka ei ole tosi.