Vitriini ja tavaroiden merkitys

Loppuvuodesta lehdistötiedotteet käsittelevät lähinnä uutustuotteita jotka sopivat sinne pukinkonttiin. Muutaman tiedotteen kohdalla olen miettinyt, että pitäisikö se välittää suorinta tietä esimerkiksi poikaystävälleni alleviivauksilla varustettuna. "Haluaisin tämän tässä värissä" otsikolla? Vietin viime viikolla syntymäpäiviäni ja järjestin juhlat tästä syystä varmaankin ensimmäistä kertaa elämässäni. Yllätyin siitä, kuinka paljon sain lahjoja ja vielä enemmän siitä, kuinka hyvin ystäväni minut tuntevat. Eräs rakas ystävättäreni antoi minulle Mariskoolin tummassa värissä, omistin ennestään kirkkaita ja ilahduin lahjasta kovasti. En voi sietää turhaa krääsää, asioita joilla ei ole mitään merkitystä, tai funktiota, haluan että kaikilla tavaroilla kodissani on jokin tarkoitus ja syy olla olemassa.

Silti olen aikamoinen hamsteri ja välillä tavaroista luopuminen on vaikeaa. Ristiriitaista, tiedän! Siksi tykkäänkin kovasti purkeista ja purnukoista joihin voin asetella nätisti esimerkiksi lempikoruni, karkkeja, pähkinöitä tai vaikkapa kosmetiikkaa. Viimeksi mainittua kerääntyy kotiini älyttömiä määriä, sillä kirjoitan vapaa-ajallani lifestyle-blogia jonka yksi osa-alue on myös kosmetiikka. Aiemmat mariskoolit on varattu huulimeikkejä varten ja mietin vielä, että mitä haluan tähän uuteen sijoittaa. Pienet luomivärit ehkä? Tai ripsivärit?

Takaisin kuitenkin siihen alkuperäiseen aiheeseen, nimittäin niihin tiedotteisiin tuotteista jotka sopivat lahjaksi. Iittalan Vitriini-tuoteperhe on saanut lisäyksiä. Vitriinin päämateriaali on lasi, osaan niistä on yhdistetty puuta ja metallia. Sarjan uutuusmateriaalit ovat korkki ja durat. Omaa silmääni miellyttää kirkas yhdistettynä korkkiin ja ajatukseni laukkaavatkin tällä hetkellä kotona, mietin mitä kaikkea jemmaisin näihin purkkeihin. Luultavasti nappikorviksia, sillä ne ovat ärsyttävästi aina kadoksissa, tai sitten niiden takaosat ovat kadoksissa.

Virkattu vihainen lintu

Hyvää maanantaita kaikille! Viimeisten viikkojen aikana on tullut ihan hirmuinen määrä lunta ja alkaa vaikuttaa siltä, että saamme todellakin sen kuuluisan valkean joulun. Koska mennään hieman yli puolen kuun, voisin veikata että osalla on vielä se kuuluisa joululahjapaniikki edessä. Novita Oylta tuli tänään aamulla hauska sähköpostilinkki virkattuun tonttulakilla varustettuun Angry Birds-lintuun.

Vaikka itse en olekaan aikoihin enää käsityöjuttuja tehnyt arvostan kovasti sitä, jos joku jaksaa ja erityisesti osaa tehdä jotain itse. Itse tehdyt lahjat ovat jotenkin persoonallisempia ja henkilökohtaisempia, kuin ostetut. Ehkä se johtuu siitä, että itsetehtyyn lahjaan uppoaa helposti aina monta tuntia aikaa. Tässä nyt ohje tonttulakkilintuun, sama ohje löytyy myös linkin takaa ja Novitalta kannattaa tiedustella jos on jotain ongelmia ohjeen toteuttamisen kanssa.

Virkattu Angry Birds™ -punainen lintu

Koko: ympärys noin 40 cm ja korkeus noin 12 cm

Langanmenekki: Novita 7 Veljestä (549) punainen vajaa 100 g, vähän (060) beigeä, (278) oranssia ja (011) valkoista

Virkkuukoukku: Novita nro 3–3½ tai käsialan mukaan

Muut tarvikkeet: mustaa ja valkoista askarteluhuopaa, vanua täytteeksi ja kulkunen tonttulakkiin.

Tiheys: 20 ks = 10 cm

Linnun vartalo

Kierrä punainen lanka kerran sormen ympäri ja virkkaa näin muodostuneeseen renkaaseen:

1. krs: 10 kiinteää silmukkaa (ks). Virkkaa kerrokset spiraalina eli siirry suoraan seuraavalle kerrokselle.

2. krs: virkkaa 2 ks jokaiseen s:aan = 20 ks.

3. krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 20 ks.

4. krs: *1 ks, 2 ks seuraavaan s:aan*, toista *–* vielä 9 kertaa = 30 ks.

5. krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 30 ks.

6. krs: *1 ks, 2 ks seuraavaan s:aan* toista *–* vielä 14 kertaa = 45 ks.

7. krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 45 ks.

8. krs: *2 ks, 2 ks seuraavaan s:aan* toista *–* vielä 14 kertaa = 60 ks.

9. krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 60 ks.

10. krs: *2 ks, 2 ks seuraavaan s:aan* toista *–* vielä 19 kertaa = 80 ks.

11.–21. krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 80 ks.

22. krs: *3 ks ja jätä 1 s väliin*, toista *–* vielä 19 kertaa = 60 ks.

23.–30.krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 60 ks.

31.–33. krs: *3 ks ja jätä 1 s väliin*, toista *–* krs loppuun.

34. krs *1 ks ja jätä 1 s väliin*, toista *–* loppuun asti, mutta täytä vartalo vanulla ennen kuin reikä on kokonaan umpeutunut.

Mahan beige läiskä

Kierrä beige lanka kerran sormen ympäri ja virkkaa näin muodostuneeseen renkaaseen:

1. krs: 10 ks. Virkkaa kerrokset spiraalina eli siirry suoraan seuraavalle kerrokselle.

2. krs: virkkaa 2 ks jokaiseen s:aan = 20 ks.

3. krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 20 ks.

4. krs: *1 ks, 2 ks seuraavaan s:aan*, toista *–* vielä 9 kertaa = 30 ks.

5. krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 30 ks.

6. krs: *1 ks, 2 ks seuraavaan s:aan* toista *–* vielä 14 kertaa = 45 ks.

7. krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 45 ks.

8. krs: *2 ks, 2 ks seuraavaan s:aan*, toista *–* vielä 14 kertaa = 60 ks.

9. krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 60 ks. Katkaise lanka ja ompele läiskä linnun alaosaan.

Nokka

Virkkaa oranssilla langalla 25 kjs ja sulje ympyräksi 1 ps:lla.

1.–5. krs: virkkaa 1 ks jokaiseen s:aan = 25 ks.

6. krs: *1 ks ja jätä 1 s väliin*, toista *–* loppuun asti. Katkaise lanka. Täytä nokka vanulla ja ompele se lintuun oikealle paikalle.

Tonttulakki

Kierrä punainen lanka kerran sormen ympäri ja virkkaa näin muodostuneeseen renkaaseen

1. krs: 5 ks. Virkkaa kerrokset spiraalina eli siirry suoraan seuraavalle kerrokselle.

2. krs: *1 ks, 2 ks seuraavaan s:aan*, toista *–* vielä kerran ja virkkaa 1 ks = 7 ks.

3. krs: *2 ks seuraavaan s:aan, 1 ks*, toista *–* vielä 2 kertaa, 2 ks seuraavaan s:aan = 11 ks.

4.–6. krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 11 ks.

7. krs: *2 ks, 2 ks seuraavaan s:aan* toista *–* vielä 2 kertaa, 2 ks = 14 ks.

8.–9. krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 14 ks.

10. krs: *2 ks seuraavaan s:aan, 2 ks*, toista *–* vielä 3 kertaa, 2 ks seuraavaan s:aan ja 1 ks = 19 ks.

11.–12. krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 19 ks.

13. krs: *1 ks, 2 ks seuraavaan s:aan*, toista *–* vielä 8 kertaa, 1 ks = 28 ks.

14.–15. krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 28 ks. Vaihda työhön valkoinen lanka.

16.–17. krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 28 ks. Katkaise lanka.

Ompele kulkunen lakin huipulle ja kiinnitä lakki ommellen linnun päälaelle.

Viimeistely

Leikkaa huovasta silmät [valkoinen pallo, hieman isompi musta pallo (joka tulee valkoisen alle silmien mustaksi ulkoreunaksi) ja pieni musta pallo]. Leikkaa myös kulmakarvat ja peräpäähän töyhtö. Liimaa/ompele huopaosat paikoilleen.

Ohje ja kuva: © 2009-2012 Rovio Entertainment Ltd. Rovio and Angry Birds are trademarks of Rovio Entertainment Ltd. All rights reserved.

Kaakelikeskus ja 50 ideaa

Kaakelikeskus tekee välillä sisustajan elämän vallan helpoksi, nimittäin uutiskirjeen tilaajia ilahdutetaan välillä hauskoilla laatoitusideoilla. Ideat on koottu pdf:ksi jota pääsee selaamaan tästä linkistä (huomaathan, että pdf:nä lukemiseen tarvitset esimerkiksi Adobe Readrin), mutta kokosin kuvista teille myös hauskat kollaasit.

 Laattoja kannattaa käyttää rohkeasti niin kokonaisten pintojen, kuin pienten yksityiskohtienkin korostamiseen ja päällystämiseen.

Kodin laattapintoja suunnitellessa kannattaa myös pitää mielessä, että laattoja on tänä päivänä satoja erilaisia. Esimerkiksi yllä olevasta kollaasista  voi bongata upeat puulta näyttävät laatat jotka oikeasti ovat kuitenkin nimenomaan laattoja.

 Laattat sopivat myös muualle, kuin pelkstään keittiöön ja kypytilaan, niitä kannattaa hyödyntää esimerkiksi autotallissa ja lattiapinnoissa.

Ihana uutuus teenystäville!

Nyt on pakko hehkuttaa, että olin aika innoissani tänään aamulla kun avasin sähköpostini ja siellä oli tiedote koskien Arieten ja Liptonin yhteistyötä. Juon teetä valehtelematta ehkä noin viidestä seitsemään kuppia päivässä. Viikonloppuisin hieman vähemmän, mutta kuitenkin ihan todella paljon. Erityisesti juon vihreää ja valkoista teetä, mutta myös musta tee uppoaa paremman puutteessa.

Mitä se tiedote sitten koski tarkemmin ottaen? Lipton by Ariette teenkeittimiä tietenkin! Mallistosta julkaistiin kaksi tuotetta tänään joista erityisesti ensimmäinen sai sydämeni sykkimään. Kyseessä on Hauduttava Lipton by Ariette 2894 teenkeitin. Siinä pystyy veden lämpötilna ja haudutusajan säätämään etukäteen. Teenkeitin sisältää aidon lasikannun joten perinteitä kunnioittaen on valmistettu tämä ihanuus.

Suuret teenkuluttajat tietävät, että tärkeintä on veden kuumuuaste, kun aletaan hifistelemään teen suhteen. Yhtä suuri merkitys on myös haudutusajalla. Mikäli jompikumpi näistä on väärin, onnistutaan helposti turmelemaan herkimpien teelajien hienoimmat aromit ja tee maistuu kitkerälle. Perinteinen musta teehän taas vaatii nimenomaan sen lähes kiehuvan veden. Malli 2894 on loistava juuri meille, jotka haluamme nauttia erilaisista teeladuista, sillä lämpötila voidaan säätää helposti 70°C-100°C väliltä. Myös haudutusaikaan voidaan vaikuttaa reippaasti, sillä säätömahdollisuudet vaihtelevat puolesta minuutista kahdeksaan.

Ne jotka vasta tutustuvat teelajikkeiden ihanaan maailmaan ilahtuvat siitä, että käyttöohjeiden mukana tulee myös ohjeistus eri teelajien tarpeista veden lämpötilan teelehtien määrän ja haudutusajan optimoisimeksi. Eipä voisi teen nauttimista enää helpommaksi tehdä!

Teelehdet laitetaan kätevään suodattimeen, joka on irrotettava ja siten helppo puhdistaa. Laitteessa on myös toiminto, jonka avulla tee pysyy lämpimänä 20 minuuttia. Keittimellä voi valmistaa kerrallaan yhden litran teetä, jolla minäkin pärjään jo hetken aikaa hihi.

Tässäpä oiva vinkki sinne pukinkonttiin!

Teidän joulumuistojanne

Samalla kun olette osallistuneet noihin joulukalenteriarvontoihin, olette saaneet jakaa meidän kanssamme joulumuistojanne ja tervehdyksiänne. Niitä on tullut ihan tajuton määrä, tuhansittain rehellisesti sanoen ja olemme täällä niitä lueskelleet sitä mukaan, kun olette niitä kanssamme jakaneet. Vaikka en itse todellakaan ole jouluihminen sanan perinteisessä merkityksessä olen rehellisesti nauttinut kovasti siitä, että olen saanut lukea tarinoitanne.

Ajattelin tähän nyt kerätä teille luettavaksi muutamia, myöhemminhän olisi tarkoitus palkita "paras" joulumuisto. Pakko myöntää, että näitä lukiessa on välillä hymyilyttänyt, välillä ehkä vähän itkettänytkin. Erityisesti tämän listan viimeisenä oleva muisto lämmitti omaa mieltäni. Muistakaa pitäkää toisistanne huolta, myös joulun aikaan.

Lähde

*En lapsena kirjoittanut varmasti yhätäkään kirjetta joulupukille, jossa ykköstoiveena ei olisi ollyt koira. Oikeaa koiraa ei niihin aikoihin meidän kuitenkaan ollut mahdollista ottaa. Paras joulumuistoni onkin joululta, jolloin sain lahjaksi jättimäisen koirapehmolelun. Sinä jouluna kuvatulla videolla onkin nähtävissä joka otoksessa ainakin kaksi taustahahmoa: yksi hyvin iloinen pikkutyttö juoksemassa ympäriinsä uuden koiransa kanssa.

*Jouluaattona 19 vuotta sitten sain kuulla odottavani kauan toivomaamme vauvaa, paras joululahja ikinä. 

*Joulutervehdys joka on hyvin jäänyt mieleeni on kun tapasin oikean joulupukin Rovaniemellä, kun olin noin kahdeksan vuotias. Se oli sen ikäiselle pojalle tosi iso juttu, kun Se Oikea Joulupukki toivotti kädestä pitäen hyvää joulua!

*Kun saimme poikani kanssa MTV3:sen Joulukeräyksestä 500 markkaa, sillä sitten ostettiin paljon ruokaa ja joululahjoja. Olin ollut pitkään työttömänä, joten siitä lahjasta tuli kyyneleet silmiin, niin kiitollisuudesta, että meitäkin köyhiä autettiin saamaan Hyvä Joulumieli.

Edelleen joulumuistoja ja tervehdyksiä pääsee kirjoittamaan samalla, kun osallistuu joulukalenteriarvontoihin osoitteessa: www.asuntoinfo.fi

Sesongeista ja vähän joulukalenterijuttuakin!

Toimittajana työskentely on siitä kummallista, että aina pitää osata katsoa tietyllä tavalla eteenpäin. On vaikea nauttia juuri tästä hetkestä, sillä seuraavan sesongin tuotteet tungetaan postiluukusta sisään, ne täyttävät sähköpostin ja kurkkivat edustajien olan takaa ennenkuin on ehtinyt edes tajuta että mikä sesonki on juuri nyt meneillään.

Keväällä ja alkukesästä fiilisteltiin jo tulevaa joulua, mietittiin kuusenkoristeita ja kransseja. Nyt kun joulu on oikeasti ovella, ihan muutaman päivän päässä mietitään täällä jo kevättä ja kesää. Viimeisen parin kuukauden aikana olen rampannut showroomeilla ihmettelemässä tulevan kevään/kesän värejä ja kuoseja (pastellia tulossa, keltaista ja harmaata erityisesti), kuunnellut joululaulujen sijaan linnunlaulua, syönyt mansikoita ja melonia.

Lähde

Olen aina ollut sitä ihmistyyppiä joka katsoo eteenpäin, puskee elämässä kohti jotain, minä olen se joka vihaa jumittamista ja paikallaanoloa. En pysty istumaan viittä minuuttia paikallani hermostumatta ja ajatus rentoutuslomasta hiekkarannalla ahdistaa, koska siellähän ei ole mitään tekemistä. Mutta toisaalta välillä tuntuu, että puolen vuoden tai muutaman kuukaudenkin eteenpäin katsominenkin tuntuu hassulta. Varsinkin kun pitäisi jakaa teille lukijoille ajankohtaista tietoa ja samalla koittaa elää vapaa-ajalla juuri tässä hetkessä eikä kesähelteillä touhottaa hauskoista tonttumukeista tai talven pakkasilla Pentikin upeista papukaija-kuoseista.

Nyt pysynkin ihan tässä ajassa ja hetkessä ja muistutan, että meillä on hauska joulukalenteri käytössä nettisivuilla. Upeat yhteistyökumppanimme ovat valinneet tuottevalikoimistaan tuotteita teille arvottavaksi ja kaksi onnekasta ihmistä onkin jo palkittu ainakin hiilihapotuskoneella ja kylpylälipuilla. Arvontoja suoritetaan joka ikinen päivä aina aattoon asti, joten käykääpä kaikki kurkkimassa mitä niiden luukkujen takaa löytyy.

ASUNTOINFON JOULUKALENTERIIN PÄÄSET TÄSTÄ

Home is where my books are

Nyt kun eilen päästiin vähän fiilistelemään sitä joulua, vaikka en siitä niin hirveästi pidäkään, niin ajattelin kaivaa teille yhden oikeasti tosi kivan asian joka liittyy siihen. Nimittäin kirjat. Olen lapsesta asti rakastanut kirjoja, vaikka lukemaan opettelu taisi olla yhtä helvettiä koko perheelleeni. Kun kuitenkin opin lukemaan en ole laskenut kirjoja enää kädestäni.

Kasvoin pienellä paikkakunnalla Turun vieressä ja meillä oli kaksi kirjastoa joista toinen, pienen pieni sivukirjasto oli hyvin lähellä kotiani. Systemaattisesti etenin lukien ensin lastenkirjat, sitten nuortenkirjat ja lopulta aikuistenkirjat runoista lähtien. Rakastuin viidennellä luokalla tulisesti fantasiakirjallisuuteen ja siitä asti olenkin intohimoisesti lukenut seikkailuista niin lohikäärmeiden, kuin tonttujenkin joukossa.

Yläasteella innostuin pohjapiirroksista ja sisustuskirjoista. Piirtelin unelmatalojeni pohjapiirrustuksia ja sijoittelin erilaisia huonekaluja pitkin piirrustuksia. Mietin tapetteja ja maaleja. Sen jälkeen tulivat tietokirjat: musiikki, historia, julkkikset ja kaikki mahdollinen. Jossain vaiheessa luin avaruudesta ja noituudesta.

Tänä päivänä jos joku kysyy, että millaisista kirjoista pidän ja vastaan rehellisesti, että luen ihan kaikkea laidasta laitaan, saan usein vastaukseksi silmien pyörittelyä. Ei kukaan lue kaikkea. Mutta minä oikeasti luen. Samaan aikaan minulla saatta olla kesken poliittisesti kantaaottava kirja, kasvisruokailuun liittyvä kirja, chicklit kirja ja vaikkapa kotimaista runoutta sisältävä kirja. Rakastan kaikkia kirjoja tasapuolisesti, välittämättä siitä millaiset kannet niillä on.

Joskus olen sanonut, etten lue huonoja kirjoja. Haluaisin ajatella sen vieläkin olevan totta, ei ole huonoa tarinaa, on kylläkin huonoja kertojia. Kaikkia meistä ei ole tarkoitettu kirjailijioiksi ja on surullista kuinka paljon huonoja tarinankertojia päästetään maailmalle tänä päivänä.

Ja miten tämä kaikki liittyi siihen kuuluisaan jouluun? No jouluna voin hautautua peittojen alle, ottaa viereeni suklaarasian ja kerätä toiselle puolen vinon pinon kirjoja. Uppoutua tuntikausiksi uusiin maailmoihin, taistella örkkejä vastaan ja siinä sivussa rakastua tulisesti Manhattanin vilskeessä, se on jotain mistä en halua ikinä luopua.

Ahdistava joulu

Täällä blogin puolella on ollut kovin hiljaista viime aikoina, kiire on pitänyt meidät toimituksen jäsenet tiukasti kiinni painetussa lehdessä ja nettielämä on jäänyt vähän rappiolle. Vuoden viimeinen numero, eli lehti numero viisi, lähti maanantaina painoon ja saadaan sieltä varmaan ensi viikon alussa. Minulle tämä tarkoittaa jälleen kerran huikeasta stressitaakasta luopumista ja sitä, että voin hetken aikaa hengähtää ennenkuin alan stressaamaan IDEAkirjaa ja ensi vuoden ekaa numeroa. Sitä ennen olisi tiedossa kuitenkin esimerkiksi meidän porukan pikkujoulut huomenissa ravintola Farangissa.

Lähde: weheartit.com

Olen ollut niin kiireinen duunin kanssa, että en ole ehtinyt edes kierrellä mitään sisustusliikkeitä, tai kauppoja ylipäätään viime aikoina. Stockan jouluikkunan sentään kävin kurkkimassa viime sunnuntaina poikaystäväni kanssa. Ei tunnu yhtään siltä että joulu tulee, kun ikkunasta ulos katsoessa näkee pelkkää mustaa ja kuraa. Mulle joulun tulo on alkanut aina siitä, kun näen ensimmäinen jouluisen Coca Cola-mainoksen telkkarista. Tänä päivänä en ehdi hirveästi telkkaria edes katsella, mutta onnistuin sattumalta näkemään sen viime lauantaina. Silti ei ole joulufiilistä, mihin se on kadonnut?

Lähde: weheartit.com

Tuntuu että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän on sitä joulufiilistä. Joulu on alkanut itseasiassa ahdistaa minuua, kaikki se kiire, stressi ja panikointi mitä siihen liittyy on alkanut kuristaa kurkkua joka vuosi enemmän ja enemmän. Ainoa asia josta olen joulussa nauttinut on se, että se on ollut yksi niitä harvoja hetkiä koko vuonna, kun perheeni on kasassa, saman katon alla. Tänä vuonna niin ei ilmeisesti ole ja se surettaa. Tuntuu kuitenkin turhalta alkaa luomaan omia jouluperinteitä vielä tässä vaiheessa, sillä kaipaan edelleen, lähes kolmikymppisenäkin, äitini seuraa jouluna. Ajatus siitä, että viettäisin joulun ystävieni kanssa on ihana, mutta en tiedä pystyisinkö siihen.

Herättääkö joulu teissä ajatuksia, tunteita, odotuksia tai jotain muita fiiliksiä?

Mökkikuumetta

Lumi yrittää peittää maan. Maisemien loskansekainen suttuisuus pakottaa mielen tuottamaan haaveita ja toivekuvia joiden voimalla päästään seuraavaan kesään. On aika mökkikuumeen.

Lottovoittoa, sitä isompaa kuin kuusi oikein, odottaessa on päähän nyt muutamassa päivässä syntynyt seuraava suunnitelma:

Kokoa ehkä 40-60 neliötä. Simppeli sisustus, jotain uutta ja vanhaa. Sanoisin että eklektinen, mutta kun se kuulostaa niin typerän snobilta. Jotain rohkeaakin voisi olla, sillä tavoin että heti ulko-ovelta ei arvaakkaan mitä eteisen jälkeen iskee naamalle. Tekniikkaa olisi vastoin kaikkia mökkeilyn sääntöjä niin pirusti. Keittiössä tai keittonurkkauksessa täysi latinki välineistöä: induktioliesi, kiertoilmauuni, mikro, astianpesukone, kaikki vähänkään tarpeelliseksi kuviteltavat pikkukoneet, olisikohan oikein viinikaappikin...

Taulutelevisio olisi hillitysti liian iso. Olisi mediapalvelin jossa ripattuna kaikki omistamani cd:t ja dvd:t, kultakorvalle ei Spotifyn äänenlaatu riitä. Surround-sohva (joku on kuulema sellaisenkin tehnyt), ja Amfionit. Kauko-ohjattava valaistus. Koko sotkua tietysti ohjataan puhelimella tai taulutietokoneella.

Kylppäri, kyllä, ihan oikea kylppäri. Pesukone, sellainen joka kuivaakin pyykit. Saunalla en kuitenkaan taida itseäni uskaltaa huijata näin pienessä tilakokonaisuudessa. Ei tule riittävän isoa että toimisi. Mutta amme olisi kiva. Ei tarvitsisi rannalle jaksaa raahautua, kun kelitkin nyt yleensä on mitä on. Oikein kun helle iskee niin sitten tietysti...

Mökille tyypillisesti sijainti ja maisemat ovat tärkeät. Saisi olla sen verran korkealla paikalla että näkee tarpeeksi kauas, eikä katutason hälinä turhaan häiritse. Ehkä neljännessä tai viidennessä kerroksessa. Ei välttämättä aivan ydinkeskustassa, mutta kävelymatkan päässä kuitenkin. Joku oikein vanha talo olisi tietysti makea, mutta liian valikoivaksi ei auta ruveta. Hinta ja yhtiövastike kovin raskaaksi niissä käyvät.

Semmoinen mökki. Sinne aina mataisin kun maailma kaatuu päälle. Olisin ja nauttisin. Niinkuin mökillä pitääkin.

Sovittu!

Pientalohankkeet ovat sopimusten villi länsi. Tekemisiä sovitaan harvoin paperilla, tarjouspyyntöjen jälkeen siirrytään suulliseen kommunikointiin eikä lopullisen kaupan sisällöstä ja ehdoista jää mitään myöhemmin yksiselitteisesti todennettavaa jälkeä.

Kun sitten (huomaa, ei jos) jotain menee pieleen tai asioita tarvitsee muusta syystä ruveta selvittelemään, joudut toteamaan että olet lasauttanut itseäsi omalla paukkuraudalla jalkaan. Kuluttajansuojalaki on toki pienen ihmisen puolella ja reikä jalassasi tulee kyllä kuntoon viimeistään ajan parantamana, mutta kivusta ja särystä tuskin tulet saaman minkäänlaista kompensaatiota. Pahimmassa tapauksessa onnut loppuelämäsi.

Paha piirre suomalaisessa omakotirakentajassa ja remontoijassa on se, että näistä vahingonlaukauksista ei paljoa huudella. Todetaan vain että näin kävi ja sappea nieleskellen nuollaan hiljaisuudessa omia haavoja. Oma
typeryys sopimuksentekohekellä nolottaa niin, että asian haluaa vaieta kuoliaaksi.

Näiden huonojen kokemusten hautausmaa kasvaa koko ajan ja valtaa alaa terveeltä liiketoiminnalta. Jos sopimuskumppanisi ei halua sopia asioista paperilla, voit yhtä hyvin ojentaa pussillisen kultaasi Daltonin veljeksille...

Sovittaisiinko siis niin, että et enää koskaan tee sopimusta suullisesti?

50 tapaa antaa farkuille uusi elämä

Silloin, kun farkut nuorison uniformuiksi juurtuivat Suomeen, oli niiden kangas peltimäistä, vahvaa ja kestävää – työhousujen materiaalia. Niitä sitten rantakallioilla kivillä ja merivedellä pehmitettiin; koulutunnilla tehtiin harpilla reikiä polven kohdalle ja takataskuja venyteltiin. Ja äidit olivat vihaisia: uudet, kalliit housut piti saada ja heti ne pilataan, kyllä muoti on sitten kamalaa...jäkä jäkä, ja tämä siis muutama vuosikymmen sitten.

Paljon on denimiä veivattu vaatteiksi, ja farkkukangas on yhä arvossaan. Hitulaisiksi kuluneet, pehmeät ja reunoista rispaantuneet farkkuasut ovat mitä parhainta uusiokäyttömateriaalia. Raija Räisänen on kirjoittanut ja Minerva Kustannus Oy kustantanut alkusyksystä ilmestyneen teoksen Farkkujen uusi elämä – 50 innostavaa ideaa.

Vanhoista farkuista saa pienellä vaivalla aikaan monenlaista kivaa: taskuista kukkamaljakon, lahkeista päiväpeiton, farkkusuikaleista kiertämällä helmet… Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Alkusanoissa kirjoittaja tunnustautuu todelliseksi käsityöihmiseksi, jonka alkuihastus farkkukangastöihin alkoi kansalaisopiston farkkutyökurssilla: ”Olin laittanut kauniiden farkkumerkkien vuoksi talteen matonkuteiksi leikattujen farkkujen takakaarrokkeita, joissa oli pätkä vyötärökaitaletta mukana. Kurssilla pyörittelin niitä käsissäni ja opettajan myötävaikutuksella tein niistä pussikon eteiseen.” Kuvasta näkyy se osa viisien farkkujen takakaarroketta, missä taskunsuussa on farkkujen merkkilappu. Todella tyylikästä ja kekseliästä!

Uskon, että ompeölutaitoisten henkilöiden hyppysistä on syntynyt toinen toistaan villimpiä farkkukangasideoita, ja tämä kirja esitteleekin Raija Räisäsen uusista käyttöideoista parhaat. Mukana on sekä helppoja ja nopeasti valmistuvia töitä että enemmän aikaa vieviä ja näppäryyttä vaativia ideoita. Kaikista on annettu selkeät mallit ja teko-ohjeet. Kirjan ohjeet on jaoteltu: on rasiat ja kotelot, joihin on muun muassa sijoitettu kukkamaljakko ja kukkaruukun suojus; liinat ja matot; pussit ja kassit; kattaustarvikkeet, huomioitu on esimerkiksi hammastikkukotelo; tyynyt ja peitot; kellot ja korut sekä kyltit, kirjat ja kehykset.

Kussakin työohjeessa on erillinen yksityiskohtainen tarvikelista helpottamaan materiaalien haalimista. Käytetyt farkut ovat mainio käsityömateriaali, sillä niitä on runsaasti saatavana esim. kirpputoreilla, ja vieläpä varsin edullisesti. Denim vanhenee ja kuluu kauniisti, ja kangas on vielä vahvaa käytön jälkeenkin. Huomattavaa on myös se, että farkuista voi käyttää kaikki. Jopa farkkujen saumoista saa kirjan opastamana hauskan maton ja taskuista tukevan lautasliinatelineen.

Osa ohjeista on varsin helposti toteutettavissa, osa vaatii varmasti enemmän sorminäppäryyttä. Suosittelen kirjaa lämpimästi vähänkin ompelusta kiinnostuneille: niitä käsiissään käännellessä ja väännellessä syntyy uusiokäyttöisiä inspiraatioita kuin itsekseen.

Viherpeukalon elokuu

Elokuu ei ole syksyn kuukausi – se on kesän antoisin kuukausi, sanon minä! Tämän kesän säätiloista en sano mitään. Ainoastaan muistutan siitä, että normaalisti elokuussa ukkostaa usein. Senpä takia kannattaa mökiltä lähdettäessä irrottaa ainakin tv-antenni ja pistoke laitteesta. Ne voi irrottaa myös öiksi, vaikka oltaisiinkin paikalla, niin ei tarvitse huolestua keskellä yötä ukkosen yllättäessä. Tämä edellinen tietoisku niminerkin Kyllä mä niin pal peljästysin kun...suusta.

Nyt on siemenienkeruukausi antoisimmillaan. Siemeniä kannattaa kerätä pienissä erissä sitä mukaa kun ne kypsyvät. Parhaimmillaan siemeniä kypsyttävät: sormustinkukka, käenkukka, kärsämöt ja koristekrassikin. Samojen kukkien siemeniä voi myös kylvää maahan näihin aikoihin, niin ne ehtivät vielä taimiasteelle. Koristekrassin siemenet säästetään tosin sitten kevääseen. Kypsän siemenkodan tunnistaa siitä, että se ruskistuu ja kuivuu ja siemenet rahisevat sisällä.

Kun seuraat puutarhaasi huomaat, että jotkut kevään kasvit saattavat kukkia uudestaan näin syksyllä, esimerkiksi juhannusruusu saatta aukaista vielä muutaman valkean alkukesälle tuoksuvan kukkasen. Ja sen ainakin huomaat, että monet kasvit kehittävät paraikaa kevään kukka-aiheitaan. Katsopa vaikka alppiruusun oksan kärkeä, siellä ne ensi kevään kukinnot alkavat kehittyä. Syreenin lehtihankoihin ilmestyy jo lehtisilmuja. Alppikärhöt ovat tänä kesänä puhjenneet monin paikoin oikein kukkaryöppyihin; ne ovat nauttineet sopivasta kosteudesta ja ehkä osin välttyneet pahteelta. Joo, joo, lupasin olla puuttumatta säihin, sorry! Myös ruusut ovat nyt parhaimmillaan. Kannattaa vaikka kierrellä kaupungin puistoissa niitä ihailemassa ja tuoksuttelemassa.

Elokuu on erinomaista istutusaikaa sekä perennoille, pensaille että koristepuillekin. Puutarhamyymälöissä myytävät astiataimet (=taimi ruukussaan) ovat keränneet voimia koko kesän ajan, ja kun ne nyt istuttaa maahan, on niillä varastossa potkua kestää tulevan talven koitokset. Samoin ne ehtivät vielä loppukesän lämmössä ja kosteudessa kasvattaa juuristoaan ja näin ne ehtivät sopeutua hyvin paikalleen. Kukkien kuningatar, pioni, esimerkiksi on hyvä esimerkki syksyistuttamisesta nauttivasta perennasta. Eikä missään tapauksessa ole liian myöhäistä perustaa uutta perennapenkkiä tai vaikkapa koko puutarhaa. Ja kohta kannattaa suunnitella jo kevään kukkaloistoa varten sipulikukille sopivat paikatkin. Pian niitä alkaa olla myynnissä. Istutapa tänä syksynä sipuleita vaikka koristepensaiden alle ja ympärille!

Sadonkorjuukausi on jo pyörähtänyt käyntiin toden teolla. Ystävättäreni joutui ostamaan lisäpakastimen, kun kotipihan vadelmasato oli kerätty; hän myös punnitsi suurimman tomaattinsa: 400 g! Me muut varaamme omaa satoamme varten lasipurkkeja, -pulloja ja pakasterasioita riittävästi. Kannattaa myös vaihteeksi kokeilla uusia säilöntäreseptejä: chutneita, chilillä maustettuja hilloja ja vaikkapa erilaisia pikkelssejä.

Nyt on myös syyslannoituksen aika. Muista ostaa puutarhamyymälästä juuri siihen tarkoitettua lannoitetta. Näin varmistetaan oikeiden hivenaineiden saanti kasveille ja nurmikollekin.

Marjasadostaan nauttivien kannattaa syödä osa suoraan suuhun ja näin saada tarpeellisia vitamiineja. N e kun hupenevat marjoista sitä mukaa, kun aikaa niiden poimimisesta kuluu. Poimi samalla vaikka mustaviinimarjan tai vadelman lehtiäkin. Niistä saa kuivatettuna aromikasta teetä.

Eksoottiset perhoset saapuvat elokuussa houkuttelevien kukkien luo. Varsinaisia perhoskukkia ovat: punatähkä, syyssyrikkä, punalatvat ja punahatut. Itse nautin myös heinäsirkkojen tai hepokattien sirityksestä tummenevina iltoina.

Monet tutut perennat kukkivat todellakin kauneimmillaan vasta loppukesästä. Uhkeat daaliat monivärisine kukintoineen, gladiolukset, syysleimut, ritarinkannukset ja kosmoskukat värittävät elokuutamme. Nauttikaamme siitä!

Ringi calls ja IVANA

Viime perjantaina suuntasin alkuiltapäivästä Helsingin Bio Rexiin IVANA helsingin ja Sundukan yhteiseen lanseeraustilaisuuteen. Paikalle oli kerääntynyt mukava joukko niin toimittajia, kuin muutamia blogaajiakin. Kutsun perusteella oli selvinnyt, että kyseessä on jonkinalisen mobiili appin lanseeraustilaisuus, mutta sen enempää en asiasta sitten tiennytkään.

Juontajana toimi aina yhtä kaunis Anne Kukkohovi ja paikalle oli saapunut myös IVANA helsingin upea Paola Suhonen. Olen aiemminkin IVANAN tapahtumissa ollut, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun Paola oli itse paikalla. Kuvia tapahtumasta löydät esimerkiksi Ringi Calls:in Facebook sivuilta.

Mistä sitten oli kyse? Ringin ideana on tehdä hieman erilaisia puheluita, saada niihin hiukan yksilöllisempää tatsia. Ota kuva älypuhelimellasi, liitä se Ringi palveluun, kirjoita vaikkapa lyhyt tervehdys ja soita ystävällesi. Ystäväsi puhelimen näytöllä välkkyy nyt ottamasi kuva ja näkyy kirjoittamasi tervehdys ennenkuin hän vastaa puhelimeen. Sinäänsä oikein hauska idea, mutta itse aloin miettiä käytännöllisyyden kannalta. Onko minulla aikaa räpsiä kuvia ennen soittoa? Toisaalta taas itse käyttäisin palvelua vaikkapa sellaisessa tilanteessa, että olisin ostamassa esimeriksi huonekaluja yhteiseen kotiin ja toinen osapuoli ei pääsisi mukaan. Ottaisin kuvan tuotteesta johon olen tykästynyt ja soittaisin Ringin kautta niin, että hän näkisi ostokseni jo enennkuin vastaa puheluuni.

Tapahtumassa lanseerattiin myös Paolan ohjaama ja suunnittelema Ringin mainosvideo jonka pääset katsomaan tästä klikkaamalla: KLIK KLIK. Suosittelen katsomaan, koska pätkä ei ole kovin pitkä, mutta sitäkin tunnelmallisempi.

Sydänverta luovuttamassa

Kävin verenluovutuksessa. Koossa on nyt 41 kertaa, 18,45 litraa. Syy moiseen harrastukseen on selvä: halu auttaa. Ja onpa ehkä hieman omakin lehmä ojassa, itselle kun kelpaa vain oman tyypin veri, ja jos sitä joskus tarvitsee olisi toki mukavaa että sitä olisi tarjolla. Niin ja tietysti lisäksi verenluovutus on verrattoman helppo tapa auttaa, joskus jopa pelastaa ihmishenkiä.

Toisin on sydänverenluovutuksessa. Tapahtuma on kestoltaan arvaamattoman pitkä, se on usein uuvuttava, jopa kivulias. Saattaa olla että kesken prosessin joudutaan toteamaan että luovuttajan ja vastaanottajan sydänverityypit eivät ole yhteensopivat. Vastaanottaja saattaa yllättäen saada pahojakin komplikaatiota, näin käy tyypillisesti silloin kun vastaanottaja on kesken luovutuksen altistunut jollekin uudelle trendille.

Olin ennen ammattimainen sydänverenluovuttaja. Työ kävi liian raskaaksi eivätkä kehitysnäkymät olleet häävit. Omaa sydänvertaan piti myydä tietäen vastaanottajien onneton maksuvalmius ja prosessin lopputuloksen itsestä riippumaton arvaamattomuus. Vaikka sydänveritietämykseni oli korkealla tasolla, oli vastaanottaja usein mielestään asiantuntemukseltaan vertaiseni, jopa yläpuolellani. Ja tietysti, kun sydänverenluovutuksesta on kyse, oli vastaanottajalle turha puhua järkeä. Näissä tilanteissa toimintaa ja päätöksentekoa ohjasi luonnollisesti sydämen ääni.

Kuva: SPR

Sydänverellä ei pelasteta henkiä. Sen vaikutukset ovat kovin paljon arkisempia mutta toisaalta ne ulottuvat laajalti yksilötason ulkopuolelle. Parhaimmillaan yksi luovutuskerta voi tehdä useampiakin perheitä onnelliseksi, ehkä pelastaa taloudelliselta katastrofiltakin (joiden seuraukset ovat toisinaan hyvinkin traagisia). Huomionarvoista on myös, että yhden luovutuskerran vaikutukset ovat aina erittäin pitkäkestoiset, vuosikymmeniä. Parhaiten onnistuvat luovutukset jossa myös vastaanottaja ymmärtää että heille luovutettu sydänveri ei ole vain heitä varten ja se jää vaikuttamaan heidän jälkeensäkin, ja mikä tärkeintä, he ovat sisäistäneet sydänveren yhden perusominaisuuden: heille tehty luovutus ei yksin ole onnellisuuden tae.

SPR:n verenluovutuksessa on usein pulaa luovuttajista. Sydänveripuolella varmasti myös, mutta tavallisesta verenluovotuksesta se poikkeaa sikäli, että kestävä kehitys tarvitsee myös hyviä, epäitsekkäitä sydänveren vastaanottajia. Mukavuudenhaluisena ja sielultani herkkänä pitäydyn toistaiseksi tavallisen verenluovutuksen parissa.

P.S. Jos sinä et ole vielä kokeillut, nyt on juuri oikea aika aloittaa. Tavallista verenluovutusta siis. Apua tarvitaan aina.

Söpö ja sympaattinen pikkupeto

Jos joku kuvittelee, että siili on hiljainen otus, niin minä väitän vastaan. Jos joku kuvittelee, että siili on pelkästään rauhaa rakastava otus, niin minä väitän vastaan. Jos joku vielä kuvittelee, että siili on pelkkä kasvissyöjä, niin minä kehotan tarttumaan uutuuskirjaan Pieni siilikirja, jonka on kirjoittanut Michael Lohman. Hänellä on ollut apunaan asiantuntijana kokenut ”siiliemo”, jonka kanssa hän on todellakin paneutunut siilien elämään – Saksassa.

Muistan, kuinka parikymmentä vuotta sitten rivitaloasuntomme alakerran takapihalta myöhään kesäisenä iltana kantautui epämääräistä tuhisevaa, sihisevän riidanhaluista ääntä. Nopeasti syöksyin alakertaan koiramme Chaplinin (kultainennoutaja, silloin noin 2 v.) seuraamana. Ja mitä näimme: yksi pihamme siileistä tyrannisoi patiotamme: ajoi kehänä kyttääviä siilejä pois, pörhisti piikkejään, tökki tunkeutujia kohti kuonollaan, tuhisi ja sähisi – syynä oli meidän ulos unohtamamme koiranruokakuppi pipanoineen. Tämä pihapiirimme urhea siili puolusti löytämäänsä saalista.Koiran kuivamuonanappulat ovat siilien herkkua ja niille sopivaa ravintoa, sen luin nyt faktana tästä Minerva Kustannus Oy:n teoksesta Pieni siilikirja, jonka on suomentanut, ja erinomaisin suomentajan kommentein varustanut Marita Vihervuori.

Siili on hellyyttävä. Ainakin minun mielestäni. Sen tiesi myös Chaplin-koiramme, joka kuljetti niitä minulle muutaman kerran siilin piikkien (ihan oikeasti) pistäessä ulos hunajanvärisen koiran mustista huulivärkeistä. Emme ottaneet siiliä lemmikiksi, mutta thaks to God, emme joutuneet niitä myöskään hautaamaan Chapun jäljiltä. Viisas koira ymmärsi pian, että se ei ole mikään kultainen (ja näin kriminelli) siilinnoutaja, eikä pahemmin silmiään siileille enää lotkautellut.

Pieni siilikirja herättää minussa kahdenlaisia ajatuksia: toisaalta on aivan ihanaa, että joku kertoo mitä ruokaa sille pihapiirin siilille voi antaa ja siten saada se viihtymään ja ainakin vähän kesyyntymään, mikä valitettavasti on aina ihmisen perusvietti. Toisaalta: siili on villi eläin, yhtä villi kuin kettu, susi tai karhu. Onneksi kirja ottaa oikeasti kantaa siihen, että siiliä ei kannata yrittääkään kesyttää koti- tai lemmikkieläimeksi. Asiattomasta avuliaisuudesta voi olla eläimelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Ja aina on muistettava, että siili on Suomessa rauhoitettu eläin.

Alle satasivuinen pieni kirja siileistä on todellinen siiliaapinen: se kertoo miten siili on esiintynyt taiteessa ja kirjallisuudessa; siinä läpikäydään eläimen anatomia, aistitoiminnot, käyttäytyminen, loiset ja muut viholliset; se neuvoo miten rakennetaan siiliystävällinen piha ja miten hyödyllisiä tai miten vahingollisia siilit ovat pihapiirissä. Oma lukunsa on aiheelle siili hoidokkina, joka sopii varmaan paremmin Saksan oloihin kuin Suomeen. Siksi toivonkin hartaasti, ettei kukaan vaan innostuisi liikaa hoivaamaan siilinpentuja. Liitteenä on siilien hoito-opas ”iskusanoineen”, alan kirjallisuusluettelo, yhdistykset osoitetietoineen ja hyvin tärkeä osio suomentajan huomautuksia.

Siilien suku (Erinaceidae) kuuluu hyönteissyöjien lahkoon. Söpöt piikkitakit ovat siis maamyyrien ja päästäisten kaukaisia sukulaisia. Siilejä esiintyy Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa, mutta niitä ei ole Amerikassa eikä Australiassa. Ne ovat vanhimpia nisäkkäitä maapallolla; vanhimman löydöksen uskotaan olevan 50 miljoonaa vuotta vanha, ja nykyisessä muodossaan piikkipalloja on ollut jo 15 miljoonaa vuotta. ”Koska intensiivisesti viljellyt, etupäässä puuttomat ja pensaattomat talousalueet sen enempää kuin metsätalouden havupuumonokulttuuritkaan eivät millään tavalla vastaa siilien piiloutumis- ja ravintotarpeita, eläimet ovat laajoilla Euroopan alueilla vetäytyneet kaupunkien ja kylien viheralueille. Valitettavasti tarkkaan hoidettujen pihojen ylitsepääsemättömät aidat ja betoniesteet sekä hengenvaaralliset kadut vaikuttavat kuitenkin siihen, etteivät ystävämme asu sielläkään missään paratiisissa.”

Mutta Suomen maaseudulla, risuuntuneissa pihapiireissä, rapistuneiden kivijalkojen alla, monivuotisten lehti- ja oksakasojen alla on varmaan siilien paratiisi. Siellä luulisi riittävän turilaita ja toukkia, matoja ja etanoita ravinnoksi. Miten siili viihtyy pihapiirissä -luku kertoo havainnollisesti minkälaiseksi piha puutarhoineen kannattaa muokata, jotta siilit viihtyisivät siellä. Kirjassa pohdiskellaan myös sitä, onko siili pelkästään hyödyllinen tuhisija pihoissa. Hyötypuutarhoissa siilejä voi kutsua hyötyeläimiksi juuri koppakuoriaisten, toukkien, etanoiden, turilaantoukkien, maamyyräsirkkojen ja hyttysentoukkien kuten myös satunnaisten myyränpoikasten tuhoajana. Tosin kun näitä hyötyjä punnitaan siilin aiheuttamia vahinkoja vasten, se kun on pikkuötököiden suhteen kaikkiruokainen, jolle maistuvat hyödyllisemmätkin otukset kuten saunamaijat, tuhatjalkaiset, hämähäkit, lukit ja leppäkertut, on lopputulos epävarma. Siilihän tyhjentää myös maassa olevat linnunpesät munista ja poikasista, hiiren poikaset ovat sille mukavia suupaloja, ja onpa sen nähty tappaneen ravinnokseen kanan- ja kaninpoikasiakin.

Suhtautukaamme siiliin villieläimenä, toki sympaattisena, joka tappaa elääkseen. Ja joka tarvitsee myös vapauden elääkseen. Samalla kun huolehdimme pihapiiriemme luonnollisista rakenteista mahdollisimman ekologisesti annamme siilille mahdollisuuden asua naapurustossamme.

Loppukevennyksenä on kysymys, jolla jopa oppineet biologit voi saada satimeen. Mikä siis on se siilin ominaisuus, joka on yhteinen karhun, apinan ja ihmisen kanssa? Vastaus: kaikki kuuluvat kanta-astujiin. Siis niihin nisäkkäisiin, jotka käyttävät liikkumiseen koko jalka- ja tässä tapauksessa, kämmenpohjaa.

Mistä on pienet talouskriisit tehty?

Ahneudesta, korruptiosta, suhteellisuudentajun puutteesta. Niistä on pienet talouskriisit tehty. Ja suuretkin. Senhän jo tiesitkin. Vaan pahoitatkos mielesi kun kerron, että nämä paheksuttavat ominaisuudet ja syyt eivät aiheuta talouskriisejä vain ilmentyessään poliitikkojen ja johtajien persoonissa?

Yhtä suurella panoksella kansallisten ja kansainvälisten talousjärjestelmien kriisiyttämiseen osallistuvat kotiensa lämmössä tai viileydessä kellivät keskiluokkaiset Giorgiokset, Jorget ja Pertit perheineen. Kun vuodessa saa palkan neljältätoista kuukaudelta, kun meistä vähäisimmilläkin lahjoilla varustettu napinpainaja tienaa kolme tonnia kuussa ja kun asuntolainaa otetaan koko loppuelämäksi sen koko loppuelämän tuloilla maksettavaksi, ollaan ongelman ytimessä.

Kun kansantalous kevyesti niiaa, kuten niillä on tapana toisinaan tehdä, ja osa tästä asuntovelkaansa liki hirttäytyneestä keskiluokasta kompastuu omaan suhteellisuudentajuttomuuteensa, joutuvat pankit vaikeuksiin. Toki niiden virheeksi on laskettava löperö lainananto, mutta näin nämä kaksi osapuolta ovat yhdessä tuumin luoneet asuntokuplan jonka puhkeamista esimerkiksi Espanjassa nyt ihmetellään.

Ei hätää. Espanja ja Kyproskin pelastetaan. Juttatäti ja Jyrkisetä tukee, meidän yhteisillä rahoillamme. Mutta ennenkuin seuraavan kerran auot tästä päätäsi kaveriporukoissa, muista että saatat hyvinkin itse olla osallisena suomalaisen asuntokuplan puhaltamisessa ja usko tai älä, pieni ihminenkin voi kaataa maan talouden. Ei nyt ehkä aivan yksin, mutta porukalla...

Suomalaisia tuoleja

Heippa pitkästä aikaa sinne ruudun toiselle puolelle! En ole ehtinyt tänne Asuntoinfon blogin puolelle mitään pohdintoja näpytellä, sillä tässä ollaan painettu hirveällä puhinalla kasaan tulevaa kolmosnumeroa, jotta pääsen sinne viime kerralla haaveilemalleni lomalle heinäkuussa. Ja nyt alkaa näyttää sen verran hyvältä, että ehdin avata tämän ruudun ja kertoa teille muutamia juttuja....

Olin viime viikolla Finnish Desgin Shopin pop up storen avajaisissa, erään toimittajakollegani kanssa. Pop up storessa oli esillä myös suomalaisia design-tuoleja joita testailimmekin ahkerasti istuen koko illan. Tuolit muistuttivat minua siitä, että työpöydälläni on jo pitempään ollut eräs kirja jonka haluan teillekin esitellä. Kyseessä on Wsoy:n julkaisema Muotoilun aarteet Suomalaisia tuoleja-kirja.

Kirja on selkeä läpileikkaus suomalaiseen designiin, keskittyen nimenomaan olenaisiin eli niihin tuoleihin. Se kertoo tuolien valmistustiedot sekä esittelee niiden suunnittelijoita ja valmistajia. Ihan loistava kirja! Olen useampana päivänä jäänyt selailemaan sitä, miettien joidenkin tuolien kohdalla, että mistä sen muotokieli on saanut inspiraationsa ja mitä suunnittelijan päässä on liikkunut (ihan hyvässä mielessä) ja miten hän on päätynyt juuri sellaiseen ratkaisuun.

Pop up storen avajaisisa oli tosiaan useampia näistä tuoleista testattavana ja juuri tuolien kohdalla voi helposti huomata, että design-tuote ei ole pelkkä koriste, vaan nimenomaan käyttöesine. Oma suosikkini on jo useamman vuoden ollut Eero Aarnion legendaarinen Pallo-tuoli, ehkä saan sen joku päivä ihan omaan kotiini.

Kuinka ihmiskäsi osaa

Yläasteen käsityönopettajallani oli tapana meidän tihenevissä testrosteronihuuruissa pörräävien miehenalkujen enemmän tai vähemmän onnistuneita tekeleitämme ”ihaillessaan” välillä kallistaa päätänsä taaksepäin, harkiten tiirustaa tuota hyvällä tuurilla vain vähän epäonnistunutta luomusta ja verkkaan lausahtaa: Kuinka ihmiskäsi osaa...

Kovin on ihmiskäden osaaminen noista päivistä muuttunut. Suunnittelutyössä ehkä enemmän kuin missään muualla. Kun vielä parikymmentä vuotta sitten kaikki suunnitelmat piirrettiin käsin, ei nykyään enää löydä suunnittelutoimistoa joka pärjäisi ilman tietokoneita. Käsin piirtäminen on jäänyt lähinnä luonnosteluvaiheen menetelmäksi, nopeutensa ja käsi-paperikäyttöliittymän helppouden vuoksi. Ei tarvitse odotella tiimalasin tai rantapallon pyörimistä, valikoihin ei voi eksyä, ei ole järjestelmän kaatuilua...

Näyttävien 3d-visualisointien ja tietomallinnuksen yleistyessä löytyy kuitenkin vielä ”old school” -suunnittelua, ihmiskäden osaamista. Työpöydälleni päätyy edelleen, joskin harvakseltaan, rakennesuunnitelmia ja pinnantasauksia jotka on käsin tussattu. Omista töistänikin parhaat on piirretty käsin paperille (ja valitettavasti sitten siirretty pöytälaatikkoon), joskin on myönnettävä että kun vihdoin annoin periksi tablettivillityksen paineen alla, ovat viimeaikojen tuherrukset syntyneet kosketusnäytölle sormin sivaltaen.

Vuoreksen asuntomessuilla arkkitehtipariskunta Nakari & Vimpari ovat suunnitelleet asiakkailleen kodin käyttäen vain kynää ja paperia. Ja tietysti päitään. Se näkyykö tämä tavanomaista suorempi yhteys harmaan massan ja paperin välillä jollain tavoin kohteen ratkaisuissa ja niiden toimivuudessa on verrattomalla tavalla jokaisen itse todettavissa kun asuntomessut avataan.

On hienoa että vielä on ihmiskäsiä jotka osaavat. Ja terveisiä Koivukonnalle, missä lienetkään.

Mitä kesään kuuluu?

Lapsenlapseltani toiselle siirtyvissä mummulan kirjoissa on satoja kertoja läpiluettu, viinirypäleiden kuorien ”ypinöiden” tahrima ja havainnollisin kuvin varustettu Nalle Puh -sarjaan kuuluva kirja Mitä kesään kuuluu? Uskomatonta, mutta totta: kirja on ollut tyttärentyttäreni, nyt kuusivuotiaan lempikirjoja. Hän halusi kerta kerran jälkeen kuulla sen, miten Nalle Puhin ystävä, totisen oloinen puutarhassaan ahertava Kani opetti Puolen hehtaarin metsän asukkaille kuinka hyödyllisiä ötökät ovat puutarhassa.

Jo muutama vuosi sitten pieni tyttönen ymmärsi, että ilman kastematoja puutarhan multa ei pysy kuohkeana; ilman toukkia ei tule perhosia; ilman mehiläisiä kukat eivät kuki, eikä Nalle Puh saa hunajaansa. Tiivistettynä: Kasvit tarvitsevat hyönteisiä levittämään siitepölyä kukasta kukkaan. Jotkut hyönteiset estävät toisia hyönteisiä tuhoamasta maanviljelijöiden satoa. Kaikki hyönteiset – ötökät – osallistuvat luonnon herkän tasapainon ylläpitämiseen.

Tällainen on nyt aasinsiltani, jolla houkuttelen viherpeukaloita pihalle ja puutarhaan tarkastelemaan tarkoin silmin asioita, mitä tapahtuu nyt kasvustossa. Tällä hetkellä vallitseva viileä kausi ei ole lainkaan haitaksi kasveille. Monien keväällä kukkivien kasvien kukkimiskausi on venähtänyt pidemmäksi. Sekä keväällä että syksyllä istutetut taimet keräävät nyt voimaa kestääkseen sitten suvemmalla auringon paahdetta, kuivuutta ja mahdollisia kasvitauteja tai niitä pahoja ötökäitä. Meilläpäin nyt hedelmäpuut lopettelevet kukintaansa; syreenit kukkivat tuoksuvana vaahtona. Asun alueella, jossa vanhojen talojen tonttien rajat kasvavat syreeniaitoja. Iltaisin tuoksu huumaa – konkreettisesti. Nyt kukkivat myös monet puistojen puut: hevoskastanjoidenkin ylpeät kukkapyramidit kestävät näillä keleillä useamman päivän. Kuulin, että omenasadosta tulee mainio, kukinta oli runsas ja pölytys onnistunut.

Pienet sipulikukkijat ovat kukkineet loppuun, narsissit kuivuneet, mutta tulppaanit hehkuvat vielä monin paikoin. Nyt alkavat erilaiset laukat kukintoaan. Tämä perenna on noussut parin viime vuoden aikana suosituksi. Tunnetuin laukka lienee kaunis ja maukas ruohosipuli, siitä suurempi ja näyttävämpi versio on ukkolaukka. Sen kukinnosta saa syksyllä näyttävän kuivakukan. Parhaillaan on kukintansa aloittanut myös elegantti, vanhanaikainen pieni särkynyt sydän, tunnetaan myös nimellä kesäpikkusydän, joka kukkii syyskuuhun asti.

Torit pursuavat kesäkukkien valikoimista. Hallaöiden pelosta kaikille parvekkeille tai piharuukkuihin ei vielä ole istutettu ryhmiä, mutta kyllä kauppa silti koko ajan käy. Varmoista kesäkukkien suosikeista: pelargonioista, marketoista, petunioista, samettiruusuista ja lumihiutaleista on saatavana taas useita uusia värejä ja lajikkeita. Bongasin eilen kauppapuutarhasta keltaisia pelargonioita ja lähes mustia riippuvia petunoita. Istutuksiin kannattaa kokeeksi yhdistellä perennoja ja mausteyrttejä: laventelia, timjamia, kuunliljaa, neilikkaa, tai vaikka heinäkasveja.

Perennapenkkejä tarkasteltaessa voidaan huomata, että sinne on syntynyt – monesta eri syystä johtuen – aukkoja. Näihin aukkoihin kannattaa nyt istuttaa joko perennoja tai kesäkukkia, ihan mieltymysten mukaan. Kukkapenkkejä voi nyt myös lisälannoittaa, jos se jäi toukokuussa tekemättä. Rikkakasvien poistaminen alkaa heti kasvukauteen herättäessä.

Jos piha kaikesta huolenpidosta ja kasvien lisäämisellä vaikuttaa silti aneemiselta, voi sinne aina lisätä ruukkuihin istutettuja silmäniloja. Ulkoruukkujen valikoima puutarhamyymälöissä on vähintäänkin kattava. Samoin niihin istutettavien kasvienkin, uhkeat hortensiat ovat mainettaan kestävämpiä ruukkukasveja, erilaiset begoniat lisäävät hetkessä väriloistoa ja verenpisarat sekä pelargoniat sopivat erinomaisesti suuriinkin istutuksiin.

Alkukesä on kyllä puutarhurin parasta aikaa. On palkitsevaa nähdä eri kasvien kasvuunlähtö. Kateellisena sitä seuraa naapurin ikääntynyttä, huolella ja rakkaudella hoidettua plantaasia, josta on jo pari viikkoa kannettu raparperin varsia mehustettavaksi ja jopa omia vihreän parsan nuppuja herkkuhetkiin. Pihallaan kannatta kuljeskella, ei aina hiki pinnassa rehkiä. Kannattaa aistia alkukesää kaikin avoimin aistein, ja samalla tehdä havaintoja. Kukaan ei estä vaikka pitämästä päiväkirjaa luonnonilmiöineen, säätiloineen kaikkineen. Siitä saa osviittaa taas seuraavana vuonna.

Lämpimät säät tuovat kuitenkin taas tullessaan vähemmän tervetulleet vieraat. Vaikka ötökät ovatkin hyödyllisiä, niin kirvoja ja sen kaltaisia vihulaisia ei tarvitse suosia. Ne lisääntyvät tosi nopeasti, ellei niitä pääse pysäyttämään ajoissa. Parhaiten ja ympäristöystävällisimmin niistä pääsee eroon käsivoimin – kun leppäkerttujakaan ei enää laumoina kulje niitä siivoamassa. Kirvat on melkein yksitellen poimittava ja rusennettava ne sormien välissä, ja mielellään ennenkuin ne ehtivät lisääntyä. Niiden päälle voi myös ruiskuttaa pelkkää vettä, jolloin niille syntyy huima, joskin viimeinen luisumäki alas kasvista.

Kaikki kuvat: Anu Seppäläinen

Kesälukemistoa ja loman odottelua

Toukokuun vedellessä viimeisiään alkaa ihmisillä olla kesälomakuviot mielessä. Osa ystävistäni on jo aloittanut loman vieton, mutta itse lomailen vasta heinäkuussa. Mikään ei kuitenkaan estä tutustumasta lomalukemistoon jo nyt, jos sillä saisi hiukan jo näin etukäteen lomafiiliksestä kiinni.

Jokin aika sitten katsoimme poikaystäväni kanssa Pussikaljaelokuvan. Asia on sinäänsä mainitsemisen arvoinen, sillä emme ikinä katso kotimaisia elokuvia, suurin osa niistä on vain yksinkertaisesti masentavia. Tämä oli kuitenkin poikkeus joka vahvisti säännön koska hihittelin elokuvalle ja sen kepeydelle koko ajan. Sain myöhemmin kuulla, että ystävieni mielestä se ei ollut ihan yhtä viihdyttävä, mutta väliäkös tuolla. Tämä elokuvaelämys oli siinäkin mielessä poikkeava, etten ollut etukäteen lukenut kirjaa johon se perustuu. Rakastan kirjallisuutta ja luen kirjoja todella paljon, joten yleensä olen lukenut kirjat jo kauan aikaa ennen, kuin niistä tulee elokuva.

Pussikaljaromaani ilmestyi työpöydälleni ehkä puolitoista viikkoa elokuva-illan jälkeen. Pyörittelin sitä hetken käsissäni ja mietin, että noinkohan siinä on oikeasti sitä samaa fiilistä, kuin elokuvassa oli. Vein kirjan kotiin ja se odotteli pari iltaa sänkyni vieressä, ennenkuin tartuin siihen lukeakseni. Ja onneksi tartuin! Kirjan fiilis oli hersyvä, kerrontatapa pitkästä aikaa raikkaan erilainen ja se sai minut palavasti kaipaamaan nuoruuteni kesiä Turun Puolalanmäellä ja Vartiovuorenmäellä. Sillä vaikka kirja ja elokuva sijoittuvatkin Kallioon, on se puistofiilis sama kaupungista riippumatta. Ja pakko mainita, että Majuri, hahmo kirjasta ja elokuvasta sai sydämeni sulamaan olemalla vain niin surkean suloinen.

Heinäkuussa voittekin lähteä bongailemaan minua Kallion puistoista. Luultavasti minulla on mukanani piknik-eväät, Pussikaljaromaani, korvissani soi musiikki nappikuulokkeista, silmiäni suojaavat aurinkolasit ja nenäni on palanut. Jos näet minut, tule moikkaaman ja tuo mukanasi nopat, sillä mitäpä muuta Kalliossa voisi tehdä, kuin heittää noppaa? Jos sinä tuot nopat, lupaan tarjota sinulle mansikoita.

Vihersirkka Vegestaniassa

Vegestan on kasvissyöjien unelmien ja makujen maa. Se ammentaa kasvisruokaperinteensä ja reseptinsä itäisen Välimeren ja Arabian niemimaan laajalta alueelta. Vuosituhansien aikana Lähi-idän keittiöstä on kehittynyt omanlaisensa, ja kasvisruokailijoille alue on oikea runsaauden sarvi.

Pidän hyvin paljon kasvisruoasta, kokkaan sitä mielelläni ja yhtä mielelläni innostun kokeilemaan eksoottisiakin ruokalajeja. Kustannusosakeyhtiö Moreenin tänä vuonna julkaisema teos Vegestan – kasvisruokaa Lähi-idästä sai minut oitis taarttumaan tähän kirjaan. 272-sivuisen kirjan on kirjoittanut englantilainen Sally Butcher, joka on itse elänyt vuosia Iranissa ja tuntee Lähi-idän keittiön. Useissa ruokaohjeissa mainitaankin iranilaisen anopin tapa käsitellä raaka-aineita. Nyttemmin Englannissa asuva Butcher pääsee ilmeisestikin kasvisten valinnassa helpommalla kuin me täällä. Ainakaan Paraisilta – tuskin edes Turusta – saa tuoreita taateleita, okraa tai sitten taaroa.

Eiköhän sitä pärjää ruoanlaitossa ilman tuoreita taateleitakin. Kirjan reseptit ovat hyvin sovellettavissa, jos joku tietty raaka-aine puuttuu. Vegestania-teoksen sisällys on jaettu ruokalajien mukaan: leivät ja leivonnaiset, yrtit ja salaatit, kananmuna ja maitotuotteet, keitot, pavut ja linssit, riisi ja viljat, kasvikset, hedelmät, tahnat, pikkelssit ja hillot aina jälkiruokiin asti. Lähi-idän ruokavalio perustuu paljon erilaisten hyvin proteiinipitoisten papukasvien, riisin, tattarin, kuskusin, koisokasvien (munakoiso, tomaatti, chilit) ja kananmunien varaan. Liha on ollut harvinaista herkkua ja kala yleisempää vain aivan rannikon asukkaille.

Kasvisten käyttö ei ole outoa suomalaisillekaan, mutta aikaisemmin ne on käsitelty aivan liian kypsiksi tai liian monimutkaisin menetelmin. Näin hyvät maut on saatu häviämään. Kirjankin mukaan yksinkertaiset ja aidot maut ovat parhaita. Butcher muistelee: ”En unohda sitä päivää kun iranilainen anoppini antoi käteeni muutaman parsakaalin varren. Olin aikeissa nakata varret roskikseen, niin kuin meillä on tapana tehdä, kun hän huomautti, että olin heittämässä pois parhaimmat palat parsakaalista. Hän kuori yhden varren, niin että valkea ydin paljastui, sirotteli päälle hieman suolaa ja ojensi sen minulle. Mmm, se riitti vakuuttamaan minut.”

Kokkasin ystäville Lähi-idän menun, johon kuului vähän enemmän kuin persialaisen filosofin Khaijamin resepti onnelliseen maalaaiselämään: Kannu viiniä, pala leipää ja sinä. Leipä oli Eliopittaa, oliivileipää, joka on äärimmäisen helppo valmistaa raaka-ineista, jotka löytyvät koti-marketin hyllyiltä. Leivän kera oli Must-el-Laboota, eli punajuurijogurttia - fantastisen väristä! Pääruoan valitsin ihan nimen perusteella: Imam Biyaldi, eli pyörtynyt imaami. Tämän turkkilaista perua olevan ruoan pääraaka-aine on munakoiso. Kukaan ei meillä pyörtynyt, mutta ateriaa kyllä ylistettiin! Kokonaisuuden kruunasi pinkein ruusunlehdin koristeltu granaattiomenaunelma. Aterian valmistus ei ollut sen työläämpää kuin aterian valmistus yleensäkään. Ainoastaan yhden raaka-aineen vaihdoin. Se oli pekmez-siirappi, jonka korvasi hyvin sitruunan mehu.

Pitkin kirjaa Butcher kertoo Lähi-idän kansanperinteeseen kuuluvia anekdootteja eri ruoka-aineista. Saamme lukea taas yhden muunnelman siitä, miksi kaikkia kananmunia ei pidä laittaa samaan koriin; miten munakoiso sai keijukaismaisen lakkinsa; mikä on onnistuneen kuskusin salaisuus ja miksi ruusuvettä pitää aina olla kaapissa. Vegestaniaa lukee kuin tuhannen ja yhden yön tarinoita ja siinä sivussa saa kunnollista oppia kasvisten, viljan, papujen, pähkinöiden, hedelmien, jogurtin ja yrttien sekä mausteiden käytöstä vähän erilaisessa ruokavaliossa. Tämä ruokavalio on taatusti terveellinen, eikä ruoanlaittoon hupene hirveästi aikaa.

Kuten Butcherkin myöntää, en itsekään ole mikään puhdasoppinen kasvissyöjä. Saaristossa puoli vuotta elänyt lammas on herkkuni numero yksi, ja joskus on saatava raakalihapihvi. Mutta voin myös vilpittömästi sanoa, että kalan ohella suosin kasviksia. Ilmiö taitaa olla hyvin yleinen. Syitä siihen ei nyt kannata pohdiskella, jokaisella on omat eettiset valintansa. Yleisesti korostetaan kotimaisuutta ruoan raaka-aineena, mikä onkin aivan kohdallaan. Onneksi puhtaista, maukkaista ja ravinteikkaista kasviksistamme löytyy myös mahdollisuuksia kokeilla eksoottisimpiakin variaatioita. Mausteita ja muita tykötarpeita vegestanialaiseen ateriaan voi ostaa etnisitä liikkeistä.

Vielä yksi, huomioitava ominaisuus on Vegestanian maiden ruokakulttuurissa. Ateria pyritään kokoamaan tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Ainekset valitaan niin, että ne täydentävät toisiaan, jotta ruoka olisi hyvää niin keholle kuin makuhermoillekin. Tasapainon periaatteen vuoksi suolaisiin ruokiin lisätään usein hedelmiä: kokki etsii makean ja happamen mauista vastapainoa suolaisille ja kitkerille mauille, ja tästä syntyy yllättävän herkullisia ruokia. Joten ennakkoluulot romukoppaan ja reippaasti kokeilemaan vegestanialaisia ruokia. Suosittelen lämpimästi – ruusuvedellä ripoteltuna!

Vuoreksen viimeinen rypistys

Empatia on pahasta. Ainakin jos sattuu näinä aikoina käymään asuntomessualueella Vuoreksessa. Messujen alkuun on alle kaksi kuukautta, ja kierreltyäni hetken asuntomessujen kaduilla ja kujilla alkoivat tutut tuntemukset oman rakennusprojektin ajoilta palata... Kaikki järkevä ajatustoiminta hukkui silmien kautta tajuntaan tunkevan loputtoman keskeneräisyyden alle, tuntui kuin rinnan päälle olisi kasattu sementtisäkkejä ja mieli häilyi paon mahdollisuuden kaventuessa paniikin ja lamaantumisen rajamailla. Koko olemus on pahasti maitohapoilla, ja pitäisi ryhtyä viimeiseen rypistykseen.

Vaan kyllä se kai siitä. Onhan näitä nähty, messujen syntyjä, sama sählinki aina. Kesä- ja heinäkuun aikana Vuoreksessa tehdään pitkiä iltoja ja pieniä ihmeitä, ja avajaispäivänä kaikki on jälleen kerran hyvin kunhan et katso maton alle etkä kurkkaa nurkan taa. 13.7. asetetaan tarjolle taas pintakiiltävä Osuuskunta Suomen Asuntomessut -tuote. Ja koska messujen sijainti on tänä vuonna varsin keskeinen, kiittää suomen kansa virtaamalla paikalle sankoin joukoin ällistelemään rakentamisen uusia tuulia. Hetkinen... joku ei nyt täsmää...

Uusia tuulia saa todennäköisesti nimittäin hieman hakea. Vai kuulostavatko ”energiatehokas rakentaminen” tai ”uuden teknologian hyödyntäminen” tuoreilta ja raikkailta asumisen ja rakentamisen teemoilta? En tarkoita etteivätkö nuo olisi ajankohtaisia tai tärkeitä asioita, mutta on kyllä laiskaa ottaa messujen teemaksi tuollaisia itsestäänselvyyksiä. Uutta kaipaava messukävijä saa siis kaivaa ahaa-elämyksensä virallisten teemojen ulkopuolelta, ja tähän asuntomessujen kaupallisuuden suuntaan jo vuosia vahvasti nojannut ”jokaiselle jotakin” tarjonta antanee kyllä verrattomat mahdollisuudet...

Virallisten teemojen velttouden ja koko messutouhun kaupallisuuden vastapainoksi haluaisinkin julistaa messuille varjoteeman: asumisen ja rakentamisen kriittinen tarkastelu. Ei pelkästään siksi että erityisesti tulevat asuntomessut tätä tarvitsisivat, vaan siksi, että suomalainen asuminen ja rakentaminen vaatii tätä kehittyäkseen. Asuntomessut sopivat kriittisen mielen kehittämiseen monipuolisuudessaan ja kirjavuudessaan verrattoman hyvin. Katso maton alle ja nurkan taakse. Katso pintaa syvemmälle ja pidemmälle. Lue esitteiden rivien välit ja kuuntele mitä esittelijä ei sano. Yritä tarkastella messuille rakennettuja taloja ja koteja muutenkin kuin omasta näkökulmastasi (empaattiseksi asti ei kuitenkaan tarvitse äityä). Tästä aiheesta lisää tulevan Asuntoinfo -lehden puolella.

Ortotopologian perusteet

Tuntuuko sinusta koskaan että kukaan ei ymmärrä sinua? Varmasti, ainakin teini-ikäisenä tuntui. Entä joudutko koskaan keskusteluun jossa heti ensimmäisten lauseiden jälkeen putoat kärryiltä ja jäät suu auki katsomaan kun toinen osapuoli paasaa jäniksen kokoinen vaahtopallo suupielessään jostain jota et ymmärrä, vaikka yhdessätuumin vasta hetki sitten aloititte jutustelun teille molemmille ehkä tärkeästäkin aiheesta.

Koska meitä ei teininä ymmärretty, nyt vanhemmiten meidän pitää kostoksi ymmärtää kaikki. Kaikki mitä emme heti ymmärrä, pitää meille selittää. Uudelleen ja uudelleen kunnes sen ymmärrämme. Emme voi suvaita sitä että kaikesta ei löydy ”sitä jujua”, jotain ymmärrettävää pohjaa jonka päälle se on rakennettu. Erityisen rasittavaksi tämän paluun lapsuuden kyselyikään tekee se, että se ei päde niihin asioihin jotka miellyttävät meitä suuresti. Suudelman jälkeen ei kysytä miksi tuo oli niin ihanaa, historiallisten kaupunkien kapeita katuja mittaillessa ei vaadita selitystä sille miksi tämä on tehty tällaiseksi. Jos perhonen laskeutuu olkapäällesi, et tenttaa siltä miksi tuon teit.

Mutta kaikki erikoinen tai muuten omaan makuumme sopimaton... Otetaan nyt vaikka Merikeskus Vellamo (tiedän, ei mitenkään ajankohtainen esimerkki, mutta verrattoman sopiva muutoin, odottakaapa vain). Koska rakennus ei itse voi määritellä itseään, joku on kysynyt miksi se on tuollainen. ”...rakennuksen hahmon lähtökohtana oli mielikuva meren liikkeestä ja julkisivujen ulkonäkö pohjautui ajatukseen merenpinnan kimalluksesta” kuuluu virallinen selitys. Höpöhöpö. Olen katsellut merta rannalta, laiturilta, purje- ja moottoriveneestä, laivalta, lentokoneesta ja satelliittikuvasta. Olen nähnyt sen alta ja päältä, kaikkina vuoden ja vuorokauden aikoina, valveilla ja unissa, eikä se koskaan ole ollut tuon näköinen, edes mielikuvana.

Joku kysyi, ja jonkun oli pakko selittää. Vain harvoilla meistä on pokeria sanoa ”siitä nyt vain tuli tuollainen”. Kaikelle ei aina ole selitystä ja kaikissa ammattikunnissa löytyy aina niitä, jotka ovat valmiita selittämään mitä vain. Tilaisuus tekee varkaan. Oman taiteen-, tai oikeastaan tieteenlajinsa selittämisestä teki äskettäin kansien väliin asti päätynyt Aapo Heikkilä, maailman ainoa Ortotopologian dosentti. Hänellä oli niin kova tarve selittää, että selittämään päästäkseen hän kehitti aivan oman tieteenalan.

Arkkitehtuuri on hyvin usein inspiraatioon ja oivallukseen perustuvaa. Aina ei sen luoja itsekään tiedä miksi lopputulos on sellainen kuin se on. Arkkitehtuurin selittämisessä liikutaan samoilla vesillä ortotopologian kanssa: yhtä hyvin kuin totta, kaikki tai mikä vain voi olla valetakin. Voit siis aivan hyvin pitää tai olla pitämättä jostain arkkitehtonisesta luomuksesta vaikket sitä ymmärtäisikään. Ole hyvä ja anteeksi.

Lopuksi kerron ilman ammattisanastollista kikkailua ja korkealentoista maalailua vastauksen maallikkoarkkitehtoniseen peruskysymykseen jota usein tarjotaan keskustelunaloitukseksi koulutukseni paljastuttua: ”Miksi uudet talot ovat niin rumia ja vanhat kauniita?” Niin. Tosiaan. Miksi ihmeessä? Ensinnäkin siksi että ennenkin tehtiin paljon rumia taloja, mutta ne kävivät niin pahasti entisten ihmisten silmiin että ne purettiin pois: vertailu on epäreilu koska se tehdään vanhoista kauneimpien ja kaikkien uusien talojen välillä. Toiseksi, eivät kaikki nykyisistä taloista rumia ole. Kysymys esittää väitteen joka ei ole tosi.

Nokkosista, muurahaisista ja muista mukavista ilmiöistä

Lämpöasteita on nyt meillä läntisellä rannikolla mittarin mukaan 13, aurinko leikkii meren laineilla ja muutaman metrin sekunnissa puhaltava tuuli tuo koivun siitepölyä keltaisina lehahduksina parvekkeelle. Tein päätöksen salamana: nyt on oikea aika lähteä keräämään kevään ensimmäiset nokkoset. Varustautuneena kumisaappailla (ikuinen käärmekammo), vanhoilla nahkahansikkailla, saksilla, muovipussilla ja kameralla suunnistin omaan nokkospaikkaani. Toisilla on omat mansikkapaikat, mutta mulla on nokkospaikka. Alue on suhteellisen kaukana ajoteistä, joten sinne ei päästöjä ole kerääntynyt ylenmäärin. Nokkonen on urbaani kasvi, joka viihtyy asutuksen lähellä, niinpä olenkin mietiskellyt mitä asutusta paikallani on ennen ollut. Nokkosten lisäksi siellä on villiintyneitä syreenejä ja omenapuita, joitain suuria kiviä kivijalasta hautautuneena kasvustoon.

Keväinen puistikko on kauneimmillaan: lehtipuiden kukinnot tuoksuvat, jossain kurluttaa sepelkyyhky, koivut ovat piiloutumassa vihertäviin harsoihinsa. Ja siellä viimevuotisten varsiensa ja kulottuneet ruohon keskellä terhakat nokkosen taimet odottavat. Ne ovat juuri nyt parhaimmillaan poimittaviksi ja kuivattaviksi tai ryöpättäviksi pakastimeen. Toki nokkosia voi koko kasvukauden poimia ja käyttää ruokaan, mutta silloin on viisainta poimia vain ylempiä lehtiä. Nokkonen on kevään villivihannesten ykkönen. Se on hyvänmakuinen ravintoainepakkaus, joka on helppo tunnistaa ja jota on vaivatonta poimia. Se ei maksa kuin keräämisen vaivan. Nokkosta on perinteisesti käytetty rohtona ja ravintokasvina pinaatin tapaan. Vuosisatoja tämä polttava yrttimme on ollut lääke lähes joka lähtöön: sitä on käytetty paitsi keuhko-, vatsa- ja virtsavaivoihin sekä koiranpuremiin, mutta myös kunnon kohennukseen ja lemmenlääkkeeksi. Nokkosessa on pinaattiin verrattuna monin verroin enemmän ravintoaineita, se sisältää myös muita vitamiineja, erityisesti karoteeneja ja erilaisia kivennäis- ja hivenaineita. Nokkosten keitinvettä ei kannata heittää hukkaan. Sitä voi käyttää hyödyksi monella tavalla, esimerkiksi hiusten huuhteluun ja kasvien lannoitteena.

Pussillinen nokkosen versoja mukanani tallustelen ruksahtelevien kotiloiden päällä pois puiden varjosta. Kotilot eivät ole kenenkään viherpeukalon ystäviä, ne vandalisoivat vihannesmaat. Konsteja niiden hävittämiseen on lukemattomia. Itse olen joitain hävityskonsteja kirjannut Asuntoinfon numeroon 4/2011 artikkelissa Syystöihin käsiksi.

Lähellä käyn vielä bongaamassa sen sinisen valkovuokon, jolla on kyllä virallisempikin nimi, balkaninvuokko. Taitan muutamia kukkivien puiden oksia maljakkoon. Mieleeni juolahti ystävättäreni, jonka luona mökillä käväisin pari päivää sitten. Tuliaiseksi hän hän pyysi tekstiviestillä: MUURAHAISMYRKKYÄ!!! Muurahaiset ovat useille jokakeväisiä – ei toivottuja – vieraita sekä omakoti- ja rivitaloissa että kesäasunnoilla. Tänä keväänä nämä massamarssijat ovat olleet ruoan perässä liikkeellä entistä aikaisemmin. Ja kerran mieluisan elinympäristön löytäneet muurahaiset ovat todella paikkauskollisia vuodesta toiseen. Hyvin varustetuissa puutarhamyymälöissä on erilaisia torjunta-aineita riesaksi äityvälle muurahaispopulaatille. Kotikonsteinkin voi muurahaisia yrittää torjua. Sisääntuloreittejä kannattaa tukkia erilaisin keinoi ja ruoka-aineet on syytä pitää tiiviissä säilytysrasioissa. Eri muurahaislajeille pätevät eri keinot. Esimerkiksi sokerimuurahaisia (niitä ihan pieniä mustia) varten on myynnissä hävityspakkauksia. Ennen sellaisen käyttämistä kannattaa pakettia hieman lämmittää, jotta sen sisällä oleva aine hieman lämpiää ja alkaa liikkua. Silloin se myös kiinnostaa muurahaisia enemmän. Kekomuurahaisia voi koittaa hävittää siten, että iskee kesällä rautakangen keon keskelle. Talvella kylmyys siirtyy kankea pitkin keon sydämeen, jolloin keon asukit todennäköisesti kuolevat kylmään.

Hus, pois noin kalman kalseat ajatukset. Katseeni osuu ujon kiurunkannuksen kurkistukseen vihreän keskeltä. Nyt on kevät, nyt nautitaan siitä ja sen antimista. Monet naapurit puuhastelevat pihoissaan. Omenapuut on leikattu, perennapenkit on siistitty ja siellä täällä sipulikukkien joukosta pilkistelee jo pionin ja särkyneen sydämen alkuja. Haravat suihkivat nurmikkoa siistittäessä; samalla kun viime syksyn viimeiset kuivat lehdet tulevat siivottua, saa nurmikko ilmastusta juurilleen. Pieni trekooli on käännetty siementen ja taimien istuttamista varten. Tuomessa ja terttuseljassa on jo nuput. Kevät on toivon ja uuden kasvun aikaa. Keittiössäni tuoksuu nokkosten nitriitti, se laimenee ryöpättäessä ja häviää viimeistään kun kasveista valmistetaan muhennosta tuoreiden ahvenfileiden seuraksi.