Naps...

...pumppu pois päältä, ja venttiili kiinni. Meidän talossa loppui lämmityskausi. Seuraavat puoli vuotta pitäisi pärjätä sillä lämmöllä mitä auringosta hehkuu ja kodin sähkölaitteista hukkana liikenee. Muutamassa viikossa kaikki vihertää ja parin kuukauden päästä lämpöä rupeaakin olemaan jo sen verran että perhe alkaa vaatimaan jäähdytystä kämppään, itse kuitenkin salaa nautin kolmenkympin kieppeillä huitelevasta sisälämpötilasta...

Vaan kesällä viilennystä helteen aiheuttamaan tuskaan meille kaikille tuovat energiapolitiikan kylmät tuulet. Insinöörien uusin aivoitus e-luku otetaan käyttöön heinäkuussa, ja sen mukana rakennusten energialuokittelulla pelleily saa taas uutuuttaan hehkuvia sävyjä. Valmistelussa U-arvovaatimuksilla soudettiin ja huovattiin riittävien tutkimustulosten puuttuessa, lopputuloksen turvallisuudesta rakenteiden pitkäikäisyyden kannalta ei ole olemassa takuita. Tehokkaimmin tuotettavissa olevaa ja helpoiten siirrettävää energiamuotoa, sähköä, piestään kuin vierasta sikaa kertoimella joka saa sen näyttämään energialaskelmissa epäekologiselta. Koko touhun läpi paistaa energiapoliittisten motiivien kelmeä kajo joka oivallisesti on vihreällä silattu kansan hämäämiseksi.

Niin, ja kantautuipa korviini tähän liittyen että viisahat ministerit valmistelevat lakia joka velvoittaisi myös vanhojen rakennusten omistajat teettämään energiatodistuksen asuntoa myytäessä. Ostaisitko sinä rintamamiestalon jonka energialuokka on Z? No et. Niinpä myyjä epätoivoisesti tekee / teettää pikaisen "energiaremontin" ennen myyntiä ja avot, jo vain näyttää hyvältä. Paperilla nimittäin. Odotettavissa on pilallekorjaamisen uusi tuleminen. Toki jotain hyvää uudistuksissa on sentään: et-luvun jäädessä historiaan kukaan ei voi sekoittaa rakennuksen energiakulutusta vanteiden offsettiin. Kuivia ovat tämän pullan rusinat.

Mitäpä jos jättäisimme kaiken maailman todistuksilla ja laskelmilla kikkailun ja kollektiivisesti myöntäisimme, että näillä leveysasteilla ei ole ekologista asua? Kun tästä tosiasiasta lopulta meistä viimeinenkin saa tehtyä sen ympäristön ja oman hyvinvointimme kannalta itsestäänselvän johtopäätöksen, voi hän lähtiessään sammuttaa valot. Naps.

Wappua odotellessa..

 Olen ihminen, joka muistaa vain sateiset vaput. Siksi innostuin kuin meiliin kolahti, kuten postilaatikkoon ennen vanhaa, tällainen ihanan pessimistinen teksti. Lähtökohtana on se, että kun joku menee pieleen ja miten sen välttää..

En malttanut olla jakamatta tätä teidän kanssanne tätä artikkelia:”Pessimistin muistilista puutarhajuhlien järjestämiseen”.

Tämä antaa oikeasti myös hyviä vinkkejä jo vappujuhlia varten (säävaraus huomioiden, kuten sanotaan), mutta erityisesti tuleviin äitienpäiviin (sikäli kun äiti haluaa lähteä ulos juhlimaan), ylioppilasjuhliin ja muihin kesän pakollisiin piha- ja grillipaarteihin.

Lukekaa ja ottakaa vinkkejä.

Ari/päätoimittaja

Ja tässä Pessimistin muistilistaa..

Oma kotipiha tai puutarha on tunnelmallinen paikka järjestää kesäjuhlia – oli kyse sitten rennoista häistä, syntymäpäivistä, valmistujaisista tai juhlimisesta muuten vaan. Pihajuhlien suunnittelussa pessimismi pääsee kuitenkin usein valloilleen, ja juhlien järjestäjät murehtivat, että mitä jos sattuu sitä tai tätä. Lähdetään taklaamaan yleisimpiä mitä jos –uhkakuvia.

Kuten mitkä tahansa juhlat, myös puutarhassa järjestettävät pirskeet onnistuvat, kun malttaa hetkeksi istahtaa alas suunnittelemaan. Myymäläkouluttaja Minna Timonen JYSK:stä neuvoo laatimaan suunnitelmista ihan konkreettisen listan.

- Mikä on juhlien teema, kuinka paljon vieraita kutsutaan, mitä tarjotaan, millaiset puitteet juhlille halutaan ja niin edelleen. Kun nämä asiat on kirjattu ylös, on helpompi miettiä, mitä niiden eteen pitäisi tehdä, Timonen sanoo.

Mitä jos sataa?

Ennen juhlia kannattaa tietysti seurata sääennusteita. Jos juhlapäivälle on luvassa ripellystä ja roisketta, juhlat kannattaa siirtää suosiolla sisätiloihin. Kesäinen sadekuuro sen sijaan ei vesitä juhlatunnelmaa, kunhan on varauduttu suojaamaan sateelta sekä vieraat että tarjoilut.

- Jos kotoa löytyy iso aurinkovarjo, jossa on tiivis polyesterikangas, se kannattaa ottaa esille. Isomman porukan saa sateelta suojaan paviljongilla, jonka kattoon voi vaikka ripustaa valosarjan tunnelmantekijäksi, Timonen neuvoo.

 - Paviljongin voi pystyttää niin hiekkapihalle, asvaltille kuin nurmikollekin. Ja se kannattaa sitoa tiukasti paikoilleen, ettei tuuli kuljeta sitä naapurin puolelle. Esimerkiksi torimyyjät käyttävät jalkojen päällä painona isoja vesikanistereita tai kiviä. Ja sateen jälkeen on hyvä varautua siihen, että myös hyttyset ilmestyvät juhla-apajille.

Mitä jos on hirveä helle?

Aurinkovarjot ja paviljongit suojaavat sateen lisäksi myös paahteelta. Siinä missä sateella on hyvä sulkea myös paviljongin seinät, helteellä ne kannattaa rullata ylös, ettei lämpötila seinien sisällä nouse saunalukemiin.

Mitä jos vieraita tulee liikaa?

Monissa juhlissa tulee eteen se tuttu tilanne, että mukaan ilmoittautuva vieras kertoo tuovansa mukanaan yhden avecin, ja ilmestyykin sitten paikalle koko perheensä kanssa. Jos ovelle ei haluta hankkia portsaria, kannattaa varautua ennakoitua suurempaan vierasmäärään.

- Jonnekin nurkan taakse on hyvä varata pari kokoontaitettavaa pöytää ja pino ylimääräisiä tuoleja, jotka saa tarvittaessa nopeasti esille. Jotta ylimääräisille vieraille ei tulisi kuokkavierasfiilis, varapöydille kannattaa laittaa samanlaiset pöytäliinat ja koristeet kuin muillekin pöydille, Minna Timonen muistuttaa.

Mitä jos vieraita ei pääsekään tulemaan?

Kun pihalle on valmistettu paikat parillekymmenelle vieraalle, ja paikalle saapuukin vain kymmenen, tyhjiksi jäävät paikat saattavat latistaa tunnelmaa. Pinottavat tuolit ja kokoontaitettavat pöydät on nopea nakata syrjään, jolloin jäljelle jäävät pöydät voi järjestellä uudelleen.

- Kun juhlitaan ulkona, pöytätilaa tarvitaan aina. Osan tyhjiksi jääneistä pöydistä voi siirtää sivummalle ja käyttää laskutilana esimerkiksi tyhjille laseille ja lautasille, vinkkaa Minna Timonen JYSK:stä.

Mitä jos piha näyttää ankealta?

Tuoksuva sireenimaja, runsaina ryöppyävät perennaistutukset ja kesäkukkaköynnökset tarjoavat puutarhajuhlille lähes täydelliset puitteet. Kaikilta pihamailta ei vaan löydy tällaista maisemaa, mutta ilmankin pärjää.

- Kukkaruukuilla, aurinkolampuilla ja kynttilälyhdyillä voi pihan koristaa ilman, että pitää tarttua kuokkaan tai multapussiin. Ruukkuihin pitää tietysti käydä ostamassa kasveja, mutta ne voi laittaa suojaruukkuun sellaisenaan. Esimerkiksi rungolliset marketat tai ruusut ovat näyttäviä kasveja, Timonen sanoo.

- Eri kokoisista, toisiinsa sointuvista ruukuista saa koottua kauniita ryhmiä, kun asettelee korkeammat ruukut taakse ja pienemmät eteen. Lyhtyjä voi sijoitella vaikkapa terassin reunustalle ja kulkureittien varrelle.

Mitä jos tarjottavien laittaminen ei suju?

Jos keittiöpuuhat eivät onnistu ja kauhan sijasta keskellä kämmentä on peukalo, tarjottavat kannattaa tilata pitopalvelusta tai ostaa kaupasta niin valmiina, että ne pitää vain asetella esille. Osaa tarjottavista voi säilyttää kylmälaukussa lähellä noutopöytää, jotta tarjoiluastioita ei aina tarvitse käydä täyttämässä sisällä.

- Noutopöydän täydentämiseen kuluu melko paljon aikaa, joten kannattaa harkita, josko hankkisi paikalle myös tarjoilijan tai kaksi hoitamaan tarjoilupuolta. Tiskirumbaan ei kannata ryhtyä, vaan lautaset ja lasit voivat hyvin olla kertakäyttöisiä.

Mitä jos vierasjoukon tenavat kyllästyvät?

Tuttujen kanssa juttelu ja leppoisa yhdessäolo ovat aikuisten mieleen, mutta pienimmät juhlavieraat kyllästyvät toimettomuuteen hyvin nopeasti. Pihapelit, lelut ja trampoliini pitävät myös perheen pienimmät tyytyväisinä.

- Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että jossain vaiheessa myös aikuiset vieraat heittävät kengät pois jalasta ja tahtovat päästä kokeilemaan trampoliinia, Timonen nauraa.

Lisätietoja löytyy: www.jysk.fi

Se kohta 01:34

Kuulen aina poikaystävältäni kommenttia siitä, että miten ihmeessä kiinnitän aina niin kumallisiin asioihin huomiota. Tiirailen kulkiessani esimerkiksi ihmisten kenkiä: niiden kuntoa, merkkiä, värejä, mallia ja sitä miten ihmiset niillä kävelevät. Muutenkin olen utelias luonne, kaduilla tallustellessani minusta on mukavaa vilkuilla sivusilmällä ihmisten koteihin. En ole kiinnostunut siitä mitä ihmiset kodeissaan puuhaavat, vaan sisustusratkaisuista ja hauskoista ideoista.

Asuin aiemmin Matinkylässä ja koiraa ulkoiluttaessa en voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, että erään talon seinustalla oli 12 ikkunaa, joista seitsemässä näkyi huoneessa riippuva klassikkovalaisin Lokki. Siinä sitten tuli mietittyä, että toivottavasti perheet eivät ole ajatelleet rakentavansa kovin yksilöllistä sisustusta.

Kaupoissa liikkuessanikaan en ikinä katso kokonaisuutta. Minulla on ystäviä jotka kiinnittävät huomiota kaupan yleisulkonäköön, he ovat niitä jotka ovat ns. somistusnatseja eivätkä asioi kaoottisissa liikkeissä. Minä sen sijaan harvemmin huomaan isoja kokonaisuuksia, saattaa olla etten huomaa isoja keltaisia alekylttejä ja hämmennyn kassalla, kun kerron saavani -25% alennusta "koska nyt on alekampanja". Ai on vai? Olen harhaillut kauppaan sen ihana pienen puisen rasian houkuttelemana ja keskittynyt siihen. Sivellyt sen pintaa ja ihaillut värejä. En ole kuullut edes kuulutuksia joissa kerrotaan megatarjouksista sillä kuuntelen aina yksin liikkuessani musiikkia.

On hauskaa huomata miten eri tavalla ihmiset huomioivat ympäristöään ja millaisiin asioihin kukin kiinnittää huomiota. Toinen kuuntelee laulun sanoja, toinen sen melodiaa. Minulle se pikkuriikkinen äänen värinä siinä biisin kohdassa 01:34 on juuri se juttu, mikä saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkärankaa ja pakottaa minut kuuntelemaan kappaleen uudestaan ja uudestaan.

Olenko urbaani jäärä?

Ulkona sataa ja kesä antaa odotuttaa itseään. Kaupungilla kesäterassit kököttävät tyhjinä, pöydät vettä valuen. Sade onneksi pitää katupölyn poissa, tosin, jos saisin valita niin mieluummin aurinkoinen katupölypäivä, kuin kalsea sade. Kuitenkin paljastuneet koiranjätökset ja runsaat roskat lumen alta esiin tulleiden pensaikoiden juurella kertovat, kesä on tuloillaan. Lujalla uskolla varustettuna odotan, että Vappuna pääsemme grillaamaan tuttaviemme rivitalon pihaan. Siellä urbaani kevät repeää toimeliaaksi ja riehakkaaksi. Siitä alkaa kaupunkilaisen kesä.

Tämän ihanan ajatuskuvioni katkaisi keskustelu kesästä ja mökille menosta. Tässä euforisessa kaupungin kesän odotuksessani eteeni marssitettiin ajatus, kuinka mainio asia on omistaa mökki maalla. Mökkiä kuvattiin toimeliaisuuden ja rentoutumisen ihanaksi symbioosiksi, henkiseksi tilaksi, jossa ladataan voimavaroja koko tulevaa talvikautta varten. ”Kesällä pitää mennä mökille, muuten ei jaksa talvikautta”, kuulin todettavan. Ajattelin laukaista jotain nasevaa, mutta muistin, että olen urbaanina oliona tällaisen keskustelun ulkopuolella.'

Mökkikesäkeskustelu jatkui, mutta minun mieleni vaelsi muualla. Järvenrantaidyllin sijaan ajatuksiini nousi, miten kuuma kesäkatu, luo ihanan hiostavan kaupunkifiiliksen. Ilmastoimaton asuntoni hehkuu ja kesän lämpö tuntuu tukahduttavalta. Ja ei ole hyttysiä! Mahtava argumentti kaupunkikesälle! Ei ole hyttysiä. Päätinkin käyttää tätä naseva oivallusta kommenttiini mökkilomailusta. ”Kaupungissa ei ole hyttysiä” kuulen sanovani. Keskustelu mökkikesän ihanuudesta keskeytyy. Tulee hiljaisuus ja minuun katsotaan hyvin hitaasti ja kuin yhdestä suusta tulee toteamus, ”Entäs sitten, eihän sinulla ole mökkiäkään”. 

Miten helposti minun valistunut mielipiteeni sivuutettiin. Jäin varjoon ja minun urbaanin lomailun ylistykseni sammui heti alkuunsa ja mitätöitiin. Oivalsin, miten tärkeää olisi omistaa mökki, vaikka siellä ei kävisikään, ihan vain sen takia, että voi osallistua keskusteluun ja olla erimieltä mökkilomailun rentouttavuudesta ja viehättävyydestä. Tämä ajatus alkoi hiertää mieltäni. Pitääkö hankkia mökki, jotta voi keskustella ja puolustaa sitä, että kesä kaupungissakin voi olla todella antoisaa? Pohdinnan paikka.

Ari/päätoimittaja

Vihersirkka ja muutama 50 kasvista, jotka muuttivat maailmaa

Kun kerran kasvit ovat minulle lähes ainoa intohimon kohde (jos ei lasketa mukaan lapsenlapsia, koiria, lampaanlihaa, punaviiniä, Miles Davisin jazzia, keväistä saaristoa jne) niin ei varmaan ole erikoista sekään, että kulutan aikaani paljon juuri kasveista kertovien kirjojen parissa. Niitä ei ahmita, kuten dekkareita sängyssä illan tullen, vaan niitä luetaan, lukutuolissa ja oikeassa valossa.

Kevättalvella Kustannusosakeyhtiö Moreeni ilahdutti viehättävällä laitoksella: Daniel Bill Laws: 50 kasvia jotka muuttivat maailmaa. Kovakantinen opus, jossa reilut 200 sivua tekstiä.

Tukeva tutustumismatka 50 kasviin alkaa sisällysluettelolla, joka kattaa kuvattavat kasvit, myös tieteellisine nimineen. Jos kerran teoksen nimi kertoo kasveista, jotka ovat muuttaneet maailmaa, on helppo bongata nimistä mm. tutut: tee, hamppu, kookos, appelsiini, tupakka, kahvi, sokeriruoko ja maissi. Nehän ovat tuttuja tuontihyödykkeitä siirtomaista. Jokainen esitellyistä kasveista kerrotaan historianomaisesti ja aikansa kulttuuriin sidottuna. Poissa on oikeastaan linnémäinen botaniikka (vastapuikeat lehdet jne). Mukana on vanhoja piirros- ja valokuvia; teksti on helppolukuista ja vie mukanaan. Hakemisto on selkeä ja kirjallisuusluettelo kohtalainen. Varteenotettava pikku tietokirja.

Jo johdanto puhuu asiaa: kasvit ovat merkittävästi muovanneet historiaamme. Niiden hengitys mahdollistaa elämän maapallolla, koska ne imevät itseensä hiilidioksiidia ja tuottavat happea. Kasvit ovat jopa raivanneet meille tietä kehittäessään yhteyttämisen jonkinlaisen esihistoriallisen ilmastokatastrofin jälkeen ja avatessaan DNA-portit meidänkaltaistemme maaeläjien evoluutiolle. Olemme aina saaneet kasveista polttoainetta, ravintoa, suojaa ja lääkkeitä; ne ovat innoittaneet meitä rakentamaan kasvitieteellisiä puutarhoja, vierailemaan niissä ja kuluttamaan omaisuuksia omien kasvipalstojemme viljelemiseen. Olemme myös vahingoittaneet itseämme kasvien antimilla syömällä liikaa sokeria, käyttämällä huumeita ja juomalla mielettömästi alkoholia.

En malta olla poimimasta kirjan kasveista muutamaa anekdoottia. Valinta on tosiaankin vaikeata: sormi vaan kirjan sivujen väliin...Tiedän, että tulen näitä kasvitarinoita siteeraamaan jatkossakin. Nehän keventävät muuten niin hoito-ohjeita täynnä olevaa tekstiä.

Mihin puutarhuri joutuisikaan ilman kaalimatoa? Keltit kasvattivat lehtikaalia (Brassica oleracea) puutarhoissaan jo 2 500 vuotta sitten, ja sitä ovat suosineet lukemattomat vihannesviljelijöiden sukupolvet Rooman keisarista Diocletianuksesta Yhdysvaltojen First ladyyn Michelle Obamaan saakka. Kaalista on myös saanut alkunsa säilykeruokien vallankumous ja sattumalta Kanadassa keksittiin kaalin pakastaminen, mistä tuli suuri sensaatio Yhdysvalloissa 1920-luvulla. Roomalaisilta on myös peräisin sana vegetaarinen, jonka kantasana vegere tarkoittaa kasvamista, elähdyttämistä tai virkistämistä. Kaali totisesti täytti nämä ehdot, sillä kourallisesta vähäpätöisennäköisiä mustia siemeniä voi kasvaa pellollinen hyvin ravintorikkaita, säilyviä ja syömäkelpoisia jättiläisiä. Sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan aikaan kotirintamat elivät kaalin voimalla, kerrotaanpa sotilaidenkin toipuneen viheannestarhan hoitamisella rintaman kauhuista. Englannin kuningas Yrjö V tähtäsi ensimmäisen maailmansodan aikana määrään eikä kokoon käskiessään poistaa kukat Buckinghamin palatsin edessä olevista kukkapenkeistä ja istuttaa niihin kaalia ja perunaa. Asiaan vaikutti valtionhallinnon iskulause: ”Jokainen on ouutarhuri!”

Humulus lupulus on hauska nimi kannabiksen lähisukulaiselle, joka nousee keväisin voimaa uhkuen maan alta ja kiipeää mitä tahansa löytämäänsä tukea pitkin. Humala on kaksikotinen kasvi, jossa on naaras- ja urospuolisia yksilöitä. Naaraskasvi tuottaa myskintuoksuisisa, hartsipitoisia pieniä kukkasia, jotka korjataan,kuivataan ja viedään olutpanimoon. Humala lisätään olueen käymisen viimeisessä vaiheessa antamaan makua. Sitä käytetään myös alkuvaiheissa, jolloin kasvin luonnolliset humulonit muuttuvat isohumuloneiksi, jotka steriloivat oluen ja antavat sille omaleimaisen, kitkerän maun. Jo 1150-luvulla abbedissa Hildegard Bingeniläinen kirjoitti teoksessaan Physica Sacra: ”Humalasta: kitkeryydellään se hidastaa juomien pilaantumista, ja sitä voidaan lisätä niihin, että ne säilyvät pitempään.” Kun ”pyhiinvaeltajaisät” lähtivät vuonna 1620 purjesdusmatkalle Plymouthista, heidän laivassaan Mayflowerissa oli eväänä olutta ja humalaa. Vuonna 1635 uudisasukkaat jo panivat omaa olutta. Paluuta ei ollut. 370 vuotta myöhemmin Tsekissä juotiin noin 160 litraa henkeä kohti vuodessa, ja Irlannissa, Saksassa, Australiassa ja Itävallassa vähän vähemmän. Oluesta on tullut suurempaa liiketoimintaa kuin Hildegard Bingeniläinen olisi osannut kuvitellakaan.

Välimeren aluetta on vaikea kuvitella ilman viikunoita, viiniköynnöksiä, sitrushedelmiä ja oliiveja. Oliivi (Olea europaea) on näistä nuorin viljelyskasvi, niitä alettiin viljellä vasta ehkä runsaat 5000 vuotta sitten. Tarun mukaan jumalatar Athene, Zeuksen tytär, antoi oliivin ateenalaisille. Hän loi Akropoliille oliivipuun, josta tuli monien jälkeläisten esi-isä. Tämän lahjan vuoksi ateenalaiset katsoivat olevansa ikuisessa kiitollisuudenvelassa Athenelle. Oliivista tuli nopeasti tärkeä aine Ateenan kaupunkivaltiossa, josta ovat kotoisin myös demokratia, olympialaiset ja esim. länsimainen taidekäsitys.

Oliivipuun oksa on ollut rauhan symboli Raamatun tarinoista (kun Nooa lähetti arkista toisen kyyhkysen, se palasi oliivipuun oksa nokassaan) Yhdysvaltojen vallankumoukseen (siirtokuntien kongressi allekirjoitti oliivinoksa-anomuksen estääkseen täysmittaisen sodan Britanniaa vastaan). Yhdistyneiden kansakuntien lippu (”päätehtävänä rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen”) kuvaa maapalloa pohjoisnavalta nähtynä ja oliivipuun oksien ympäröimänä.

Kasvit, muutkin kuin nämä Bill Lawsin listaamat 50 eksemplaaria, ovat asuttaneet maapalloa noin 470 vuotta, kun taas ihmisen aikajana on kovin lyhyt. Kasvit ovat muuttaneet maapallon historiaa, ja ne ovat edelleen ratkaisevassa asemassa. Meidän tulisi enemmän ajatella, kuinka kohtelemme kasvejamme ja samalla maapalloa. Kasvien tuhoamisesta koituvat seuraamukset ja vaarat voivat muuttaa historia kulun peruuttamattomasti.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita kasvit, kasvien historia ja kulttuurihistoria kiinnostavat. Suosittelen kirjaa myös kevään valmistuville ja äitienpäivän lahjakirjaksi.

Kuvat blogissa: Anu Seppäläinen

Mañana mi hermano

Kävimme taas kerran vierailemassa eteläisessä maassa lähisukulaistani katsomassa. Kumpi nyt sitten olikaan pääsyy vierailuun, sukulainen vai häntä jo muutaman vuosikymmenen ajan ympäröinyt elinkelpoinen ilmasto... No... Parin viikon ajan kuitenkin sain levätä arjen rasituksista ja palautella mieleen sitä mikä rakentamisessa ja arkkitehtuurissa minua innostaa.

Teimme samalle reissulle lähteneen ystävän kanssa muutaman ekskursion turisteja kuplivan hotellialueen ulkopuolelle (näiden keikkojen varsinaisista motiiveista ehkä myöhemmin lisää), ja löysimme sen miljöön jota matkaesitteiden fiiliskuvissa mieluusti enemmän tai vähemmän photoshopattuna esitellään. Tavallisten ihmisten omin käsin rakentamia kyläpahasia jotka olivat muodostuneet jonkin silloisen merkittävän keskipisteen ympärille ilman myöhemmin itsetarkoitukselliseksi kasvanutta byrokratiaa: kaavoitusta, rakentamismääräyksiä, valvontaa.

Rakentamista oli ohjannut tarkoituksenmukaisuus, käytettävissä oleva paikka ja tila, sekä monin paikoin niukkuus rakennustarvikkeiden suhteen. Detaljiikka oli tekijänsä mieltymysten ja taitojen mukaista. Jos silmä vaati ja käsi oli osasi, krumeluuria oli. Jos ei niin ei, ja sillä siisti. Yksilöiden toimeliaisuudesta muodostunut, useimmiten yhteenkasvanut kylä oli kuitenkin aina kaunis, jos nyt ei aivan täydellinen kokonaisuus. Kuin jokin näkymätön voima olisi varmalla kädellä ohjannut kylän rakentumista, tarkoin harkiten mitä mihinkin kohtaan sopii askaroida.

No, pitikö noita itseohjautuneen luomisen kukkasia nyt käydä liki viiden tuhannen kilometrin päässä katsomassa, eikö vastaavaa löydy meiltä? Olkaa toki toista mieltä mutta minusta piti. Meillä tuon ajan rakentamista ovat ohjanneet kyllä samantyyppiset voimat kuin eteläisillä lajitovereilla, mutta päämotivaattorina on ollut kuolemanpelko. Jopa kauneimpana kevätpäivänä seuraava jäätävä talvi hengitti niskaan kun Suokuokan Jussi meni metsään hakemaan torppaansa varten talvella kaadettuja hirsiä. Väitän, että suomalaisen rakennusperinnön koruttomuudessa on kaikuja tästä lohduttomuudesta. Ja se ahdistaa.

Sama talvi painaa päälle edelleen. Onpa rikkana rokassa myös lakia, asetusta, eurokoodia, asiakasta, tilaajaa, rakennuttajaa, käyttäjää ja tiesmitälie joilla kaikilla on omat tarkoitusperänsä ja tavoitteensa. Rahaa ei ole, sehän on selvää, mutta että aikaakaan ei ole. Se tappaa luovuuden ja arkkitehtuurin. Perkele, sanoisi Jussi.

Käyn siis ajoittain rakennuskulttuurikylvyssä jossa kuplii talonpoikainen maanläheisyys meille hyperborealaisille epätavalliseen tapaan kepeänä ja huolettomana. Pesen päivätyöni aikataulutuskan ja kustannuspaineiden hajun pois. Kademielin ajattelen Jussin etelänserkkua. Toisten tarpoessa täällä pohjantähden alla kuokka olallaan kohti suota, saattoi Juan vetäistä syvään henkeä ja huokaista: ”Mañana, mi hermano, mañana”.

Haluamme Helsinkiin lisää loft-asuntoja!

Olen jo pitkään pohtinut, miksi meillä on niin vähän loft-asuntoja? Ulkomaisia asumis- ja sisustusohjelmia katsellessa huomaa usein, että asuntojen muoto ja tunnelma on aivan erilainen kuin suomalainen peruskaksio. Nopeasti havaitsee myös sen, että asunto on tehty muualle kuin perinteiseen asuintaloon. Tila on tyypillisesti avara, korkea, valoisa. Se on myös muunneltavissa fiiliksen mukaan. Tavallista on, että tilassa näkyy alkuperäisiä rakenteita, kuten paljasta betonia tai tiiltä. Useasti tilaa elävöittävät myös näkyvissä olevat vanhat putkirakenteet ja metallisäleet. Myös hissi kertoo talon menneisyyden. Ja tällaiseen tilaan syntyy viihtyisä ja persoonallinen asuinmiljöö.  

Omaperäinen tilankäyttö on loft-asunnoille tunnusomaista.

Ikkunasta, joka saattaa olla myös lasitiiltä, seuloutuu hämärä valo ja maisemaa ei näy. Toisaalta näkyvä maisema voi olla upea meri- tai jokimaisema. Joskus ulkonäkymä on ränsistynyt vanha teollisuusalue. Näissä kaikissa on kuitenkin oma spirittinsä.

Olinkin hyvin ilahtunut, kun silmiini osui arkkitehti Anna Kyyhkysen ajatuksia mahdollisuuksista rakentaa enemmän loft-asuntoja myös Suomessa. Hän korosti erityisesti, että pääkaupunkiseudulla on nyt melko erikoinen tilanne kiinteistöjen suhteen. Uutta rakennetaan jatkuvasti, mutta samanaikaisesti on tyhjän panttina jopa miljoona neliötä vanhaa toimistotilaa ja teollisuuskiinteistöjä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pääkaupunkiseudun tyhjistä neliöistä saataisiin rakennettua esimerkiksi 10 000 uutta asuntoa ja samalla katettaisiin kahden vuoden asuntotarve. Palveluasuntoja voitaisiin rakentaa enemmänkin, sillä asuntojen keskimääräinen koko on yleensä tavallisia asuntoja pienempi. Tämän asian huomioiminen puoltaa mielestäni hyvin sitä, miksi loft-asuntojen runsaanpaa rakentamista pääkaupunkiseudulla olisi syytä vakavasti pohtia.

Toki täytyy myöntää, että alussa saattaa olla haasteellista tottua siihen ajatukseen, että vanhan tutun rakennuksen käyttötarkoitus muuttuu. Esimerkiksi vanha teollisuusrakennus saattaa olla monen ihmisen entinen työpaikka ja se saattaa mieltyä aivan muuksi kuin viihtyisäksi asuintaloksi. Mutta yleensä ajan mittaan, kun silmä tottuu muutokseen, ollaan tyytyväisiä, että rakennukselle on annettu uusi elämä. Ja yleensä asukkaat ovat viihtyneet.

Myönteistä pohtimani kehityksen kannalta on myös se, että Asuntomessut Helsingissä 2020 -projektin yhteydessä suunnitellaan loft-asuntotuotannon lisäämistä, yhtenä uutena, urbaanina asuntomuotona. Kiinteistön muuttaminen uuteen käyttöön on toisaalta kuitenkin monitahoinen projekti. Siinä saattaa vierähtää helposti useampikin vuosi. Talon käyttötarkoituksen muutos on kaavoituskysymys ja aina myös taloudellinen investointi. Merkittävää on myös rakennuksen muuntojoustavuus, eli miten vaivattomasti se muuntuu toiseen käyttötarkoitukseen.

Koska selvitettäviä asioita on paljon, onkin hyvä, että liikkeellä ollaan jo nyt. Olisi järkevää kartoittaa sopivat teollisuusrakennukset, kauppakeskukset ja toimistotilat jotka soveltuvat asuinkäyttöön. Avata keskustelu näistä ja etsiä kiinnostuneita rakentajia ja investoijia sekä madaltaa mahdollisuutta muuttaa tällaisten rakennusten käyttötarkoitusta. Näin, ehkä muutamien vuosien päästä, minunlaiseni urbaani kansalainen saa nauttia myös Helsingissä loft-asumisen riemuista.

Ja lopuksi hieman faktaa:

Loft-asunnolla tarkoitetaan asumiskäyttöön muunnettua tilaa, joka sijaitsee alun perin muuhun käyttöön tarkoitetussa rakennuksessa, esimerkiksi tehtaassa, varastorakennuksessa tai muussa liikerakennuksessa

Miksi toimistotiloja ja teollisuuskiinteistöjä on niin paljon tyhjillään?

- Rakennuksen ominaisuudet: vanhat rakennukset eivät välttämättä enää vastaa nykykäyttäjien vaatimuksia ominaisuuksiltaan ja olosuhteiltaan.

- Sijainti: rakennuksen sijainti on saattanut muuttua huonoksi liiketoiminnan kannalta. Useimmat käyttäjät haluavat tilat hyvien liikenneyhteyksien varrelta.

- Tarpeellisuus: esimerkiksi toimistorakennus saattaa käydä liian isoksi ajan mittaan. Työ on muuttunut liikkuvammaksi ja työtilojen käyttö on aikaisempaa tehokkaampaa, joten samalle työntekijämäärälle riittää pienempi neliömäärä.

(lähde: arkkitehti Anna Kyyhkynen, Pöyry Oy)

Ari/päätoimittaja

Mies pursuu intoa ja tietoa

Suomalaisista yhä suurin osa haluaa asua omakotitalossa, siksi pientalon rakentaminen on edelleen monen haaveena. Näin keväällä etsitään tontteja ja selaillaan talomallistoja ja punnitaan kustannuksia. Halutaan rakentaa omaa pesää, siis aika keväistä puuhaa, jota myös muuttolinnut tekevät. Ja mies kokee, että tämä soidintanssi myös hänen pitää suorittaa.

Kun kesä saapuu käydään taas messuilla, katsomassa, ihmettelemässä ja ihailemassa miten toiset rakentavat. Tätä kutsutaan asumisen trendeihin tutustumiseksi ja samalla luodaan uskoa itseensä. Mies vannoo mielessään, taloja katsoessaan, että kyllä minäkin tällaisen pytingin rakennan.

Rakentamista suunnittelevalle kaikki tieto on tarpeen. Vaikka rakentaminen vaatii ammattilaisia niin suunnitteluun kuin toteutukseen, on rakennuttajalla itsellään oltava riittävästi tietoa päätöksiensä pohjaksi. Ja tätä tietoa suomalaisella miehellä on! Omat tavat, harrastukset ja elämisen arki ovat niitä asioita, jotka vaikuttavat siihen, millaisessa talossa tuntuu hyvältä asua. Ja jokainen haluaa, että uusi talo on juuri se omien unelmien talo. Mies haluaa oman ”Eskon puumerkkinsä” näkyvän uudessa talossaan, eli on ihan oma tekemä.

Oma haasteensa on, että nykyrakentamisessa on paljon vaihtoehtoja. Kaiken takana häilyy vaade ekologisuudesta, ympäristöystävällisyydestä. Hiilijalanjäljet ja energiatehokkuus kuuluvat myös itseään kunnioittavan uudisrakentajan pohdintavalikkoon. Tosiasia tietysti on, että energian hinta kohoaa ja siksi talojen energiankulutusta pyritään vähentämään ja hallitsemaan. 

Matalaenergiarakentaminen tai pyrkimys pystyttää passiivitalo, mahdollisesti jopa energiaa tuottavaan pientalon rakentaminen, on muodikas tendenssi uudisrakentamisessa. Nämä haasteet suomalainen mies kohtaa ylväästi, netin ääressä tutkien ja punniten vaihtoehtoja. Lopuksi hän kokee valaistuksen ja tekee päätöksensä. Ja se on aina oikea, etenkin jos naapuri kysyy.

Suomalainen asuminen ei kuitenkaan ole arvoiltaan paljoa vuosien saatossa muuttunut. Oma yksityisyys ja rauha ovat niitä, mitä edelleen haetaan, vaikka tontit pienenevät ja rakentaminen tiivistyy. Kotini on yhä pienempi linnani, vesihautaa ei enää ole ja naapuri ei ole edes muurin takana, vaan harva orapihlaja-aita toimii tonttien rajana. Mutta tämän esteen takaa, voi hyvin kutsua naapuri huurteiselle ja puhua hänen kanssaan rakentamisesta. Noin miesten kesken.

Rakentamisen teknistyminen ja yhä suuremmat kustannukset ovat kuitenkin tuoneet haasteita ja siksi pientalon rakennusprojektin hallinta on tärkeää. Hyvin suunniteltu ja toteutettu rakentaminen on tae siitä, että uudessa kodissa viihdytään ja myös siitä, etteivät rakennusprojektin kustannukset karanneet ja että avio-onni jatkuu myös valmiissa, uudessa kodissa. Suomalainen kaukokatseinen mies kuitenkin uskoo itseensä projektin hallinnassa ja tuntee myös parisuhteen kiemurat, joten näihinkään karikoihin omakoti-projekti ei kaadu.

Suomalaiseen sielunmaisemaan kuuluu tällainen, oman talon rakentamisen miehuuskoe. Minusta se on ihailtavaa. Mies ottaa vastaan haasteen ja käy tuntemattomaan. Se mahdollisuus suomalaiselle miehelle suotakoon, tarttua lapioon ja vasaraan tai nykypäivänä kai naulaajaan - ja johan torppa nouse.

Kunnia siis kaikille näille oman rakentamisen urhoollisille pioneereille.

Hieman kateellisena, kerrostalossa asusteleva Ari/päätoimittaja 

PS. Pyydän anteeksi naispuolisilta lukijoilta/rakentajilta mieskeskeistä näkökulmaa, mutta mies se on kun rakentaa, tai ainakin uskoo, että oman talon rakentaminen oli puhtaasti hänen oma ideansa.

Kirja: Sisusta tyylillä

Sisustuskirjoja pukkaa markkinoille tasaista tahtia, jokaiselle tyylille löytyy omansa ja useampia kappaleita. Rakastan kirjoja ja olen lukenut niitä laidasta laitaan siitä saakka, kun opin lukemaan. Äiti yritti rajoittaa lainojani siihen, että lainaisin kolme kirjaa viikossa, mutta kiersin ohjetta jättämällä osan lainatuista kirjoista pulpettiini kouluun (olisinkohan ollut neljännellä luokalla tuolloin?).

Tänäkin päivänä luen älyttömiä määriä kirjoja ja edelleen melkein mitä vaan. Luen paljon politiikkaan, aktivismiin ja kaikenmaailman maailmanparantamiseen liittyviä opuksia, mutta myös ihan hömppää, dekkareita ja esimerkiksi runoja (Arno Kotro on yksi lemppareistani). Sattuneesta syystä kirjahyllyyni (tai oikeastaan kirjakasaan, sillä en omista kirjahyllyä) on eksynyt vino pino sisustusopuksiakin.

Yksi niistä on Tammen julkaisema Sisusta tyylillä jonka ovat koonneet Holly Becker ja Joanna Copesticks. Heti kun avasin kirjan tiesin, että se nousee yhdeksi suosikikseni kautta aikojen. Vaikka tyylillisesti kirjan kaikki ideat eivät ole minua varten, tykästyin kovasti tapaan jolla kirja on koottu. Selkeä huonejako, ideat ja pohjapiirustukset auttavat luomaan selkeän mielikuvan siitä mitä kirjalla on haettu. Ideat joita se tarjoaa, ovat kuitenkin helppoja itsekin soveltaa.

Kirja ei koostu kuitenkaan pelkästään huonetilojen ideoista, vaan sisältää oikeastaan kaiken mitä sisustaja voi vain toivoa. Raamatun kokoluokkaa oleva opus aloittaa ihan alusta, lähtökohdasta: tila. Miten tyhjää tilaa kannattaa suunnitella, miten onnistut tilankäytössä jne. Myös yhden huoneen asunnot on huomioitu ja muut pienet tilat.

Myös erilaiset tyylit on käsitelty, joten luettavaa löytyy niin modernismin ystävälle, kuin sekatyylistä nauttivalle. Kaiken kaikkiaan Sisusta tyylillä on vihdoin opas joka ei mene pois muodista, vaan jonka pariin on mukava palata uudelleen ja uudelleen. Eikä pienimpänä syynä ole todellakaan se, että kuvat ovat aivan upeita. Useampaan otteeseen olen teksteihin ideoita hakiessani jäänyt vain selaamaan kirjaa työpöytäni ääressä.

Olohuone -muuntautumiskykyinen toimintakeskus

Olohuone, samoin kuin keittiö on yleensä kodin monitoimisin huone. Siellä vietetään iltaa perheen kanssa, mutta myös viihdytetään vieraita. Urheilustudiot, missistudiot, elokuvaillat, peli-illat ja muut vastaavat jotka keräävät enemmän ihmisiä kasaan, kuin kourallisen vietetään yleensä olohuoneessa Juuri siksi sen suunnitteluun kannattaa paneutua.

Olohuoneen tulisi olla nimensä mukaan juuri sitä: oleskelutila jossa voi rauhoittua kiireen keskellä ja hengähtää kaikessa rauhassa. Sen lisäksi siellä pitäisi olla tarpeeksi tilaa koko perheelle ja mahdollisesti vielä ystävillekin. Olohuoneen tulee olla muuntautumiskykyinen ja se tulee suunnitella elämistä varten.

Leluja ja sohvia

Lapsiperheessä pitää huomioida, että olohuone ei ole pelkästään aikuisten aluetta. Sinne tulee mahduttaa pelejä, leluja ja sinne sijoitetut huonekalut tulevat olla lapsiystävällisiä. Pestävät irtopäälliset sohvien päällä ovat hyvä ratkaisu, mutta niitä on yllättävän vaikea löytää. Hyvä vaihtoehto ovat viltit ja huovat, joilla sohvia voi suojata suurimmilta sotkuilta. Muista suojata sohvat aina tekstiilisuojalla ennen niiden käyttöönottoa ja säilyttää kotona tekstiilipuhdistusainetta vahinkojen varalle.

Sohvien ja tuolien sijoittelussa kannattaa huomioida, ettei television tarvitse olla kaiken keskipiste. Vieraiden tullessa on tylsää, jos kaikki istuvat puoliympyrässä ja tuijottavat ohjelmaa sosialisoinnin sijaan. Yksi vaihtoehto on piilottaa televisio kauniiseen kaappiin tai Muunto-seinään jolloin on luonnollista asetella tuoleja uudelleen vieraiden tullen. Olohuoneessa on hyvä olla jokin muu kiintopiste, kuin televisio. Yksi hyvä vaihtoehto on näyttävä kirjahylly, mutta myös esimerkisi näyttävä piironki toimii loistavana kiintopisteenä.

Huomio valaistukseen

Olohuone on myös se huone, jossa luovan hulluuden voi päästää valloilleen koska siellä vietetään niin paljon aikaa. Se jää vierailijoille mieleen ja sen pitää olla turvallinen kotisatama kaikille perheen jäsenille. Koska olohuoneessa paitsi katsellaan televisiota, myös rentoudutaan usein kirjan parissa on tärkeää kiinnittää huomiota huoneen valaistukseen. Yleisvalaistuksen tulee olla sellainen ettei se häiritse television katselu, tai pelien pelaamista mutta valaisee kuitenkin riittävästi. Sohvan tai nojatuolin jossa useimmiten luetaan lähettyville kannattaa sijoittaa vielä oma kohdevalo. Muista valita lamppu joka valaisee tarpeeksi, mutta ei häikäise lukijaa. Älä sijoita kohdevaloa suoraan lukukohdan yläpuolelle, sillä se saattaa vaikeuttaa lukemista heijastumalla ikävästi kirjan sivuilta.

Mieti valaistus aina mahdollisena somistuksena ja sisustuksellisena elementtinä, älä pakollisena pahana.

Tasoja ja pöytiä

Valaistuksen lisäksi olohuonetta suunnitellessa tulee miettiä minkälaisia tasoja sinne tarvitaan. Riittääkö matala sohvapöytä? Jos olohuoneessa nautitaan esimerkiksi välipalaa on hyvä, että siellä on muitakin tasoja joille lasit ja lautaset voi laskea. Yksi vaihtoehto on sohvan käsinojalle asetettavat puiset tai metalliset aluset. Hauska lisä sisustukseen ja ratkaisu olohuoneessa syömisen ongelmalle ovat myös niin sanotut aamiastarjottimet jotka voi sijoittaa syliin. Tasoja suunnitellessa kannattaa huomoida myös, että niille kertyy helposti lehtiä ja kirjoja. Monissa sohvapöydissä on tätä nykyään laatikoita ja lokeroita minne tavarat on helppo huitaista pöydältä yllätysvieraiden tullessa. Kannattaa kuitenkin pitää huolta, ette laatikoista tule niitä kodin löytötavaratoimistoja.

Tasoja valitessa mieti myös haluatko kestitä vieraita olohuoneessa; tarvitaanko sinne apupöytä joka toimii tarjoilupöytänä tarpeen tullen tai haluatko viettää perheen elokuvahetkiä napostellen popcorneja; mihin kulhot, limsapullot ja lasit lasketaan. Riitääkö tila kaikille ja onko kaikki helposti saatavilla?

Pieniä asioita

Kirjahylly on luonnollinen paikka kirjoille, mutta mihin sijoittaa lehdet joita lapsiperheissä varsinkin tulee selailtua useampia viikossa? Lapsien kasvaessa varmasti lehtimääräkin lisääntyy sillä yleensä kaikkiin harrastuksiin liittyy omat lehtensä. Perinteiset lehtitelineet ovat suosittuja mutta niihin ei mahdu paria lehteä enempää. Yksi ratkaisu on hankkia kaksi erillistä laatikkoa. Toinen lähemmäs eteistä jonne heitetään lehdet joita ei tule uudestaan luettua (esimerkiksi illalla saman päivän sanomalehti) ja toinen sijoitetaan kirjahyllyn tai sohvan läheisyyteen olohuoneeseen. Siihen voidaan laittaa ne lehdet joiden pariin haluaa vielä palata.

Olohuonetta suunnitellessasi mieti myös onko se huone jossa yövieraat halutaan majoittaa (mieti tilan kannalta) ja halutaanko olohuoneeseen rajata oma tila tietokoneelle esimerkiksi peli- ja työtilaksi. Tämä tila täytyy pystyä rauhoittamaan muulta elämältä läksyjen ja töiden teon ajaksi.

Puutarhan Kevät -messut sytytti taas puutarhakuumeen

Turussa joka toinen vuosi järjestettävät Puutarhan Kevät -messut ovat oikeasti lähtölaukaus ainakin Lounais-Suomen viherpeukaloille. Se kutkutus, mikä peukkujen hangassa on tuntunut jo jonkun aikaa, saa kaikki sormet sätkimään viimeistään kun pääsee Messukeskukseen sisään ja aistii: haistaa, kuulee ja maistaa tämän tapahtuman. Sain sentään nukuttua messujen avajaista edeltävänä yönä, mutta kyllä jo aikaisin aamulla suhattiin Anu-kuvaajan kanssa Turun Artukaisiin. Ja sitten päähallissa jo sai päästää koko patoutuneen viherhulluuden valloilleen.

 Eksotiikkaa: chilen araucaria

 Vuosi vuodelta Puutarhan Kevät yllättää kävijät jo pelkällä yleiskoristelullaan. Päähallin katseet vangitseva kymmeniä metrejä korkeaan kukkatorniin oli käytetty tuhansia viherkasveja; kahdelta seinämältään torni oli viherkasvien peitossa ja kaksi seinää oli vesiputousta. Asuntoinfoonkin pihasuunnittelusta kertonut hortonomi Marianne Blom-Salola oli yksi ihanuuden suunnittelijoista ja toteuttajista. Kasvi-vesitorni oli pystytetty kukkulalle, jota puolestaan kattoi kukkivat sipulikasvit: hyasintit, krookukset, pikkutulppaanit ja jonka vihreinä vyöhykkeinä kiemurteli lehtisalaatti- ja persiljakiehkurat. Kukkulan sivuilla solisi, lirisi ja lorisi parisenkymmentä erilaista vesiaihetta – kuten sanoin, nautintoa kaikille aisteille. Tämän vuoden messujen teema oli Vesi puutarhassa, mutta se ei kyllä paljon muuten kuin tässä rakennelmassa näkynyt.

  Juuri huhtikuussa kukkivat Japanissa nämä kirsikat.

Messuthan tarjosivat muutakin kuin silmänruokaa, mutta nyt tyydyin vain keräämään aistinautintojen lisäksi tietoa. Anu-raukalla on oma iso piha, mutta pää pyörryksissä jakelin hänelle vaan pyyntöjä ”kuvaa toi ihanuus”, ”saaks tosta kasvista sellasen kasvokuvan?”jne, että ei tainnut rassukka enää jaksaa hankintoja tehdä. Paljon kävijät kuitenkin kantoivat ulos kasvavaa kauneutta ja niihin liittyviä tarvikkeita. Hauskaa oli huomata, että messukeskukseen muutamat innokkaat tulivat myös oma puunoksa kainalossa. Messuilla oli nimittäin tarjolla varttamista. Näin vaikkapa vanhan lempiomenapuun sai muutamalla eurolla uuteen iskuun ammattilaisen käsittelyssä.

Viherkasvien lehtien muodoilla ja värityksillä voi leikkiä.

Ohjelmasisältöä luentoineen, vinkkeineen, näytöksineen riitti neljälle päivälle. Meille nyt riitti yksi, supertehokas päivä. Yksi mielenkiinoisimmista aiheista oli Slow Gardening – näin vältät stressin puutarhan hoidossa. Ja aivan varmasti omilla aiheillaan itseoikeutettuna luennoitsijana hääri armoitettu puutarha-alan tietoviisas emeritus ylipuutarhuri Arno Kasvi. Huomasin, että lapsille oli järjestetty viikonloppuna oma kukkasidontakilpailu, samoin upeata silmänruokaa ja uskomattomia ideoita sai floristimestareiden kukkasidontanäytöksistä. Omat, olkoon nyt sitten vaikka kuinka vihertävät, sormeni eivät kyllä moisiin kykene! Ötökkäsafarikin jäi minulta tänä vuonna väliin, mutta suosittelen kaikille puutarhaansa rakastaville paljon perhosia ja hyödyllisiä ötököitä puiden oksille lepattelemaan ja möyrimään. Ötökät ovat hyödyllisiä, tietää jo Nalle Puhin puutarhuri-kaveri Kanikin.

 Aromikasta naposteltavaa.

Uutuustuotteista bongasin mm. idean pihakutsukonseptista, jossa puutarhaa voi käydä vaikka omassa kodissa. Tästä lisää sivuillamme www.asuntoinfo.fi. Laadin sinne tietoiskutyyppiset uutiset myös muutamasta muusta uutuudesta. Käy kurkistamassa! Yhtä aikaa puutarhamessujen – jotka olivat jo 30. Turussa järjestetyt – kanssa oli messukeskuksessa ensimmäistä kertaa kokonaisuus nimeltään Perinnekoti 2012, joka esitteli korjaus- ja perinnerakentamista. Tästä aiheesta tulee vielä oma blogijuttunsa. Anun kuvat puhukoot puolestaan!

 

 Vesi pulppuaa kivestä.

 Niin ajankohtaista.

  Harvemmin nähty keijunlilja sopii myös kesällä ulos.

 Koko majesteetillinen komeus.

Lumen alta esiin tuli

Kun pääsin jännittämästä katoille kasaantuvan lumen painoa auringon otettua niskalenkin talvesta, vapautui mielessäni kapasiteettia paljolle muulle korkeaan majaani liittyvälle (rehellisyyteni vie tässä pystysuuntaisessa asiassa voiton nöyryydestäni). Päähäni putkahteli ajatuksia tolppajaoista, pilarien detaljeista, taivutus- ja leikkausmomenteista ja kaikesta rakentamiseen liittyvästä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lumipeitteen kato eteni niin pitkälle, että takapihan kinosten alta paljastui alkutalvesta lumeen hautautuneet pihakeittiön runkopuut, kävi pakotus päässä ja vasarakädessä kestämättömäksi.

Meillä kaikilla on ristimme kannettavana, minun on rakentamisen pakkomielle. Tämä suomalaiselle miehelle melko tyypillinen psykoosin esiaste on voimaltaan ylitsekäymätön. Niinpä sitten eräänä sunnuntaina huomasinkin raahanneeni pihan sohjokasojen keskelle sekalaisen valikoiman työkaluja ja sinkoilin pitkin kellaria ja autotallia etsimässä nauloja, ruuveja ja kaikkea muuta pientä. Käytyäni läpi kaikki kätköni ja miljoonalaatikkoni olin valmis. Huomio! Rakenna!

Mittasin, sahasin, porasin ja naulasin kunnes olin hiestä ja räntäkuuroista läpimärkä, ja kas: kaksi vuotta runkoa kylkeensä vaikeroinut harkkoseinä sai parikseen puiset seinänraakileet. Illalla katselin sitä olohuoneen ikkunasta ja hyrisin tyytyväisyyttä. Osasin. Ripauksella tuuria ikkunan alareunakin osui nätisti tasan samaan korkoon naapurin aidan kanssa, vaikka en moista lainkaan ollut ajatellut. Räntää tiputelleiden pilvien lomasta pilkisteli aurinko ja näin, että olin tehnyt ikkunan leveyden suhteen oikean ratkaisun. Se oli tietenkin vain kohtuullista, kun olin asiaa kypsytellyt sen parikymmentä kuunkiertoa.

Kesän lämpimiä iltapäiviä ja viikonloppuja odotellessa mieleen palailee kaikkea muutakin mikä vielä on kesken. Autotallin sisäpuolen pinnat, pihalaatoitus, saunakin on kesken ja takkahuoneen katto pitäisi akustoida. Oikeastaan koko kämppä pitäisi maalata sisältä uusiksi: tenavien vaikutus sisäpintoihin on ollut ennakoitua kovempi. Kun näitä tekemättömyyksiä mielessään listaa, ymmärtää hyvin miksi syksyn pimenevät illat sysäsivät kaiken tuon tekemisen paljouden jonnekin mielen syvimpään onkaloon piiloon. Rakentaminen vaatii energiaa, ja kuten tiedämme, lähes kaikki maapallon energia on lähtöisin auringosta.

Nyt tuota energiaa on taas saatavilla ja talven ajan rakentamisen koukeroisesta maailmasta levännyt mieli on valmis aloittamaan uudelleen. Tarmokasta ja aurinkoista rakennuskesää 2012 kaikille kohtalotovereille!

Keittiö kuin kone -kaikkien osien pitää olla kunnossa

Keittiöstä vanha kanha sanoo sen olevan kodin sydän. Siellä paitsi kokataan, myös vietetään aikaa ja seurustellaan.

Keittiö on huone johon kannattaa kodin suunnittelussa ehdottomasti panostaa. On tärkeää, että kaikille keittiötarvikkeille on oma paikkansa ja ne ovat helposti saatavilla. Kuivaruokakaappi ja jääkaappi kannattaa sijoittaa lähekkäin jolloin kauppalistoja tehdessä on helppo käydä molemmat läpi puuttuvien tuotteiden varalta. Myös kattiloiden sijoittelua kannattaa miettiä.

Mausteita keittiöön

Yksi suurimmista virheistä mitä nykyisissä asunnoissa suunnittelussa on tehty, on se että maustekaapit on sijoitettu hellan yläpuolelle. Vaikka mausteet on kätevä ottaa siitä ruokaa tehdessä pilaa kattiloista ja kasareista nouseva höyry helposti kuivatut mausteet. Sijoita maustekaappi mielummin hellan viereen, kuin sen päälle. Ruokaa laittaessa kannattaa myös muistaa, että mausteet ovat usein sellaisia, että niiden maku tulee parhaiten esiin kun ne lisätään ruuan laiton loppuvaiheessa.

Mikäli kasvatat keittiössäsi yrttejä esimerkiksi pöytäpuutarhassa (esimerkiksi Zen Grow ja IndoorGarden) sijoita sekin hellan ja ruokapöydän lähettyville jolloin yrttien lisääminen on helppoa. Pöytäpuutarhoissa tulee yleensä mukana kirkasvalolamput joten ne voi sijoittaa pimeämpäänkin keittiön nurkkaukseen.

Miksi piilottaa?

Siisteissäkin keittiöissä saattavat ällöttävät kodin ötökät (erityisesti riisihäröt jotka kulkeutuvat jauhojen mukana jo myllystä asti munina) tehdä välillä tuhojaan. Kuivaruuat kannattaa säilyttää niiden omien pakkauksien sijaan tiiviissä kannellisessa purkissa. Muista kiinnittää purkkien kylkiin tiedot siitä mitkä jauhot ovat missäkin purkissa ja koska on parasta ennen päivämäärä. Purkit toimivat myös kauniina sisustuselementteinä joten valitse ne huolellisesti oman makusi mukaan. Kaikkea ei kannata piilottaa kaappien ovien taakse. Persoonallien keittiö syntyy avohyllyistä jotka paljastavat hyllyillä olevat tuotteet. Avohyllyt myös ”pakottavat” siivoamaan useammin jotta keittiö pysyy siistinä.

Avohyllyjä kootessa kannattaa miettiä miten ja mitä haluaa niille sijoitella. Hyvä vaihtoehto on myös sijoittaa keittiöön kahdet pienemmät kaapit päällekkäin yksien isojen sijaan. Tällöin ylempiin voi asentaa ovet ja alemmat jättää ovettomiksi. Sijoita ovettomaan kaappiin esimerkiksi viinipulloteline. Viereiselle hyllylle voit sijoittaa joko perinteisesti pystyyn viinilasit, tai kiinnittää erityiset kiskot päällimmäisen hyllyn pohjaan johon liu`utat lasit jaloistaan roikkumaan. Näin ne eivät myöskään pääse kaatumaan. Lasien ja pullojen viereen on hyvä sijoittaa lautaset, kauniit kankaiset lautasliinat ja niiden pidikkeet jne.

Saarekkeella tilaa ja järjestystä

Isoissa keittiössä suosittuja ovat niin sanotut keittiössarekkeet. Saarekkeeseen sijoitetaan joko kaappeja ja työpöytätilaa jolla nautitaan mahdollisesti aamiainen lehteä lukien tai sitten vaihtoehtoisesti hella ja uuni voidaan sijoittaa siihen. Tällaisessa ratkaisussa saarekkeen päälle usein ripustetaan katosta roikkumaan kattilat, kauhat ynnä muut. Keittiöstä muodostuu usein varsinkin isomissa kodeissa seurustelupaikka joten saarekkeen toiselle puolelle kannattaa valita muutama istuinpaikka. Samalla se voi toimittaa pienimuotoisesti esimerkiksi baaritiskin virkaa.

Pienessä asunnossa olohuone ja keittiö ovat usein samaa tilaa, kapea saareke voi tällaisessa asunnossa toimia tilanjakajana. Mikäli se sijoitetaan osaksi seinän viereen kannattaa yläpuolelle miettiä jonkinlaista vitriiniä tai kaapistoa. Lasista tehty yläkaapisto tarjoaa säilytystilaa laseille, mukeille ja kauniille kulhoille, mutta ei tee asunnosta tunkkaisen oloista.

Rohkeasti maalilla

Isoissa perheissä keittiössä yleensä tehdään paitsi ruokaa, siellä myös lapset saattavat tehdä läksyjä ja joskus se toimii jopa kotitoimistona. Melkein aina ruokapöydille ja keittiötasoille eksyy papereita, kyniä, maksettavia laskuja ja esimerkiksi piirustuksia. Tällaisessa tilanteessa kannattaa miettiä seinälle kiinnitettävää magneettitaulua (tai maalattavaa magneettimaalia) johon tärkeät paperit voi kiinnittä, mutta ne eivät vie tilaa. Jokin hylly, tai työtason nurkka voidaan varata korille ja purkille joihin pitkin tasoja seilaavat paperit ja kynät on helppo sijoittaa.

Magneettitaulun lisäksi seinällä voi liitutaulumaalilla maalata oman alueen johon voi kirjoittaa vaikkapa sen kauppalistan, tärkeät päivämäärät ja pienet muistettavat asiat. Ensimmäisenä, tai viimeisenä kodista lähtevä voi aina kirjoittaa pienen tervehdyksen perheen muille jäsenille. Pienten lapsien kanssa kannattaa kuitenkin miettiä kannustaako tämä liikaa seinille piirtelyä.

Singin´in in the Rain

Asuntoinfo blogaa ja häärää netissä

Pitkin viikkoa ovat blggarimme esittäytyneet ja kuten olette huomanneet, meitä on koossa aikamoinen porukka. Letkeästä huumorista ja itseironiasta huolimatta, kaikki ovat myös alueensa asiantuntijoita. Otamme kantaa, arvioimme, arvostelemme ja meiltä voi kysyä myös neuvoja. Ja aina löytyy myös viisaampia, joilta voimme kysyä. Mottomme on: Mitä emme tiedä, siitä otamme selvää!

Tällä hetkellä, yllätysyllätys, puuhastelemme sosiaalisen median ja liikkuvan kuvan, eli tässä tapauksessa videoiden parissa. Sivustoillamme on nyt myös liikkuvaa kuvaa ja tässä lähdimme haastamaan vaativaa nettimaailmaa. Pyrkimyksenämme on, että lopputulos on mahdollisimman hyvä. Tekniikkaa ja osaamista voidaan kehittää, mutta kaiken takana on kuitenkin aina ammatillinen osaaminen. Meillä on ollut onni saada tiimiimme mukaan Jokisen Ismo, jonka loistava ammattitaito on auttanut meitä alkuun. Tämä on helpottanut suunnattomasti välttämään alun sudenkuopat ja mahdollistanut, sanoakseni, ”liikkuvaan junaan hyppäämisen”.

Olen itse kokenut, näin aikkarimiehenä, todella mielenkiintoiseksi nähdä asioita myös kameran edestä ja takaa. Aina pitää ottaa uusia haasteita ja meidän tiimimme on uskaliaasti lähtenyt tekemään uusia asioita. Facebookista näkyy usein, kuinka paljon tunnetta, intohimoa ja onnistumisen elämyksiä voi näiden uusien juttujen tekemiseen liittyä. Mukavaa on myös palaute ja kommentit. Ne auttavat meitä viemään asioita oikeaan suuntaan.

Asuntoinfon osalta, lehtenä, olemme alusta alkaen pyrkineet tuomaan esille asioita ja ideoita, jotka ovat viihdyttäviä ja informatiivisia. Puhumme usein arjessa toteutettavista unelmista. Hieman designiä, hieman fiilistelyä ja paljon ekologisuutta, taloudellisuutta ja kestävää kehitystä. Eväitä, joita arjen sisustaja ja rakentaja tarvitsevat, mutta tyylikkäästi. Allways dignity, kuten Gene Kelly sanoo elokuvassa, Singin´in the Rain. Siis arvokkaasti lukijaa kunnioittaen.

Toivomme myös, että tässä kehitystyössä myös lukijat kantavat kortensa kekoon. Sivuiltamme tulee jatkossa löytymään, nettilehden ja uutisten lisäksi, kivoja kilpailuja, informatiivisia videoklippejä ja muuta mukavaa. Kaipaamme myös lukijoiltamme kommentteja, juttuvinkkejä ja ideoita.

Sitten vakavampaan osuuteen. Pääsiäinen on tulossa. Se on suurimmalle osalle suomalaisista loma- ja vapaa-aikaa. Olen kuin Ruben Stillerin ”Moraalinvartija” ja kehotan teitä kaikkia, aivan hävyttömästi, nauttimaan ja iloitsemaan Pääsiäisen ajasta. Hiljentykää ja syökää mämmiä. Nauttikaa ulkoilusta ja syökää lammasta. Virkistäytykää odottamaan Vappua!

Hyvää Pääsiäistä kaikille!

Ari/päätoimittaja

Minusta tulee isona...

Ei minusta arkkitehtia pitänyt tulla. Aikaisimmat toiveammattini on kirjattu ”biologiseksi tutkijaksi”, ”työväestösedäksi” ja ”betonipöntön kannen nostajaksi”. Nuo ovat samassa järjestyksessä silloisen pohjattoman luontoon kohdistuvan kiinnostukseni, isoisäni, ja jonkin Hervantalaisen kerrostalotyömaan vaikuttavan näkymän peruja. ;Myöhemmässä vaiheessa, kun arkkitehtuurin siemen iti teinin mielessä, kaatoi vielä opinto-ohjaaja kylmää vettä niskaan toteamalla että ”ei arkkitehtiosastolle kannata hakea kun ei kuitenkaan pääse”.

No enpä heti päässytkään, vaan päädyin teekkariksi, ja sellaiseksi itseasiassa jäinkin. Arkkitehdiksi kyllä sittemmin valmistuin, mutta liekö opiskeluelämässä nähty toinenkin puoli elämästä vaikuttanut siihen, että koskaan en oikein pitänyt itseäni arkkitehtiopiskelijana. Kummastelin tuolloin kovin sitä hirveää rutinaa joka syntyi kun arkkitehtiosasto pakkomuutettiin Tampereen keskustan sydämestä Hervannan kolkkoon betoniviidakkoon. Arkkitehtiopiskelijat olivat suurelta osin ja kokolailla kokonaan omasta tahdostaan erilaisia kuin muu silloin Tampereen teknillisen korkeakoulun nimellä kulkeneen oppilaitoksen karja.

Sittemmin TTKK muuttui TTY:ksi, Tampereen teknilliseksi yliopistoksi josta harhailtuani muutamia vuosia mainostoimistoalalla lopulta valmistuin siis arkkitehdiksi. Identiteettikriisistä en kylläkään ole vieläkään päässyt eroon. Edelleen tavatessani muita arkkitehteja tunnen usein itseni ulkopuoliseksi. Jos olisin SAFA:n jäsen, minut erotettaisiin kun totean, että monella arkkitehdilla kosketuspinta todelliseen maailmaan tuntuu kovin pieneltä. Siksipä mietin edelleen usein, mikä minusta tulee isona.

Asuntoinfo -lehteen ja sen blogiin kirjoittaminen on minulle pieni henkireikä, mahdollisuus tuulettaa päätä ja päästellä höyryjä tosielämän kokemuksista ja arjessa nähdystä ammentaen. Tällä pysyy järjissään siihen asti kunnes valmistun betonipöntön kannen nostajaksi.

ViherSirkka esittäytyy

Moron Paraisten aamusta! Istun työpöytäni ääressä ja seuraan kuinka jäät vauhdilla sulavat Kalkkisataman rannasta. Se tarkoittaa kevättä ja sitten kesää....ja ne puolestaan saavat minun, kuten tuhansien muidenkin viherpeukaloiden olon levottomaksi ja aiheuttavat sen sietämättömän kutinan sormissa. Kaikesta tuosta edellämainitusta voi päätellä, että tekstiä kirjoittaa kasveihin ja niiden maailmaan hurahtanut toimittaja, siis minä Sirkka Koivunen, ViherSirkka, joka toimittaa Asuntoinfon viherosuutta täältä Länsirannikolta.

 

 Matkoilla kuvaan aina kasveja, kauneutta.

Koulutustaustaani ei kuulu virallista viheralan tutkintoa; mutta reilut kymmenen vuotta Turun Vihermaailman projektipäällikkönä vastaa kyllä jo jonkinlaista perustutkintoa. Pääsin kertomaan usein vieraileville ryhmille erilaisista suuren puutarhakeskuksen kasveista: yleisesti ja erilailla ryhmiteltyinä, sekä kausittain.Taustatidon sain kirjoista ja osaavilta puutarhuri-kollegoilta. Työ opettaa tekijäänsä, ja koska olen aina, koko ikäni, ollut kiihkeän utelias kaikesta kasvavasta, on sitä erilaista tietoa ja osaamista karttunut korvien väliin.

 ..ja mielenkiintoista kasvutapaa

Blogin aloittaminen näin keväällä on ainakin laiselleni viherotukselle erinomaisen miellyttävää. Tässähän voidaan yhdessä seurata kevään ja kesän edistymistä luonnossa, useimmiten kasvien kautta. Kannattaa nyt muistaa ottaa aina kamera mukaan ja yrittää fotailla tuttuja ja tuntemattomia kasvikaunokaisia. Hoituvat ne kävelylenkitkin sitten mielekkäämmin. Viime keväänä esimerkiksi löysin sinisen valkovuokon koiralenkillä, nyt se on kameran kanssa löydettävä uudelleen. Odotan, kun koira, espanjanvesikoira Gonza saapuu personal trainerikseni, niin se sininen valkovuokko kyllä köytyy.

Kuin Liisa ihmemaassa

Viherhulluuden lisäksi minua vaivaa myös koirakuume ja paha mummotauti. Jälkikasvustani jo tyttärentytär on vihkiytynyt kuusivuotiaan innokkuudella kasvien maailmaan. Hänen seurassaan hyvinkin tutuksi on tullut Turun Ruissalon kasvitieteellinen puutarha. Lasten kanssa sukeltaminen kasvien maailmaan on hauskaa; lapsethan elävät koko ajan vähän kuin Liisat Ihmemaassa.

Voitaisiinhan me tämän blogin puitteissa ilmoitella kuvien kera löytämistämme varhaisista tai erikoisista kasvilöydöistämme, vai mitä? Mulla on tällä viikolla vielä edessä tete-narsissien istutus parvekelaatikoihin. Eilen otin gallunat ja havut pois. Nyt tuuli ja aurinko edesauttavat paraistelaisittain betonisten laatikoiden mullan kuivumista. Narsisseja ei voi istuttaa liian märkään multaan. Mitä sinä teet parvekkeella tai ruukussa kukintansa loppuun saaneille sipulikukille? Kuivatatko niitä lisää, vai laitatko ne heti maahan? Kokemukset kiinnostaisivat! 

Palaillaan kevään mittaan, ViherSirkka